Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Runoilijana paremmin tunnettu Harry Salmenniemi debytoi romaanikirjailijana vuonna 2022 autofiktiivisellä Varjotajunta-romaanilla. Yhdenpäivänromaani kuvasi tarkasti havainnoiden kirjailija Salmenniemen käyntiä Helsingissä haastateltavana ja kotimatkaa kohti Jyväskylää. Sydänhämärä jatkaa samaa yksityiskohtaisesti tarkastelevaa tyyliä, mutta nyt aihe on vakavampi. Varjotajunta oli paikoin hilpeä, jos myöskin avoin ja haavoittuvainen.
Sydänhämärä kertoo lyhyestä, mutta ravistelevasta ajanjaksosta kirjailija Salmenniemen elämässä. On joulunalusaika, Salmenniemen puoliso Maria on viimeisillään raskaana ja hänen 2,5-vuotiaalle taaperolleen Joelille puhkeaa ykköstyypin diabetes. Diabeteksen puhkeamisesta seuraa viikon mittainen sairaalajakso, jonka aikana lapsi palautetaan kuntoon pikaisella teho-osastovierailulla ja sen jälkeen opetellaan sairauden hoitoa. Kaikesta tästä seuraa huolta ja kaaosta, valvomista ja loputonta uupumusta.
Elämä on kuin hellepäivä jossakin etelässä, kun kaikkialla on plataaneja, palmuja ja kaktuksia ja niin kirkasta vettä, että se tekee voimattomaksi.
Kerronta lipuu jatkuvasti seilaten hän- ja minäkertojan välillä, ikään kuin tapahtumia tarkasteltaisiin limittäin sisältä ja ulkoa. On tapahtumien kuvausta ja toisaalta tiukkaa pureutumista tuntemuksiin ja ajatuksiin. Tyyli toimii hyvin ja Sydänhämärää on miellyttävää ja kiinnostavaa lukea, vaikka sitä alkuun vähän vieroksuinkin aiheen mahdollisen raskauden vuoksi. Onhan tämä raskas, mutta mukana on myös kepeyttä ja huumorin välähdyksiä.
Pidin Salmenniemen tavasta kirjoittaa perhe-elämästä, isyydestä ja mieheydestä jo Varjotajunnassa. Sydänhämärä jatkaa samaa. Salmenniemi on paikoin aivan toistaitoinen ja hukassa, toisinaan taas iloitsee kun osaa pistää lääkkeen ja saa asioita aikaiseksi. Salmenniemi näyttäytyy elitistisenä kulttuuri-ihmisenä, jolla on kirjahyllyssä erikseen kohta japanilaiselle modernismille. Toisaalta hän on huolehtivainen ja täysipainoinen perheenisä, joka häärää keittiössä, huolehtii tiskeistä ja pyykeistä, vaihtaa vaippoja ja viettää yönsä murehtien ja kantaen huolta.
Samastun, vaikka omaa kokemusta lapsen vakavasta sairastumisesta ei olekaan; huolta toki on vuosien varrella ollut. Nyt kun omalta kohdalta pienten lasten kanssa eläminen on takana, Salmenniemen kuvaama perhe-elämä tuntuu todella uuvuttavalta jo lukea. Voimia on onneksi riittänyt tapahtumien muistiinmerkitsemiseen ja kirjoittamiseen kirjaksi. Hieno kirja, odotan mielenkiinnolla jatkuuko Salmenniemen autofiktiivinen sarja.
