Abraham Levine on 53-vuotias Brooklynin 43. poliisipiirin etsivä, joka ei voi sietää kevytmielistä asennetta kuolemaan. Hän kärsii itse sydämen rytmihäiriöistä — sydän jättää joka kahdeksannen tai yhdeksännen lyönnin väliin, stressitilanteessa useamminkin — ja on sen vuoksi piinallisenkin tietoinen oman elämänsä rajallisuudesta. Joskus sydän vielä jättäisi kaksi lyöntiä peräkkäin väliin, ja siihen loppuisi Levinen loru.
Dekkarit, ja varsinkin dekkarinovellit, painottavat useasti toimintaa, kiperiä ja nopeita juonenkäänteitä, leukavia sutkauksia ja ehkä melko stereotyyppistä hyvät vastaan pahat -asetelmaa. Henkilökuvaus jätetään sivummalle. Donald E. Westlaken Levine-novellien kanssa on toisin. Oikeastaan tarinoiden aiheet lähtevät liikkeelle jatkuvasti Levinestä ja hänen kuolemanpelostaan. Hänen asenteensa on poikkeava ympäristössä, jossa kuolemaa pidetään itsestäänselvyytenä, ja jopa toivottunakin vieraana — mitä väliä, jos pari konnaa selvittelee keskinäisiä välejään, ja joku siinä kuoleekin, yksi mätäpaise vähemmän kaupungissa!
Westlake menee dekkarigenren mittapuulla poikkeuksellisen syvälle Levinen persoonaan ja ajatusmaailmaan. Ei toimintaakaan ja sanailuakaan toki kokonaan unohdeta, mutta on Levinen tarinoissa toisenlaista psykologista syvyyttä verrattuna vaikkapa Westlaken mainioon koomiseen Dortmunder-sarjaan.
Levine murehti sydänvaivojaan kaikkiaan kuudessa Donald E. Westlaken rikosnovellissa, ja Sydämen asia kasaa ne kaikki samoihin kansiin. Ensimmäiset viisi syntyivät melko nopeasti 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, viimeinen puolestaan on vuodelta 1982. Ne linkittyvät luontevasti yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka yhä kasvavalla mielenkiinnolla lukee kohti jännittävää päätöstään. Taas yksi Westlake-vinkki, mutta hienoa rikoskirjailijaa on aina mukava vinkata. Suosittelen!