Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Tämä on kertomus ruotsalaisesta 1900-luvun ihmisestä. Säröttömästä miehestä, joka oli kuitenkin pahasti jakautunut ja muistutti siis yhteiskuntaa, jossa asui ja jota muovasi.”
Ragnar Johansson on syntynyt vuonna 1932, hänen äitinsä Svea juuri 1900-luvun alussa – kirjan päähenkilö Ragnar on siis kirjaimellisestikin Svea-mamman poika, hän edustaa ruotsalaisen kansankodin kehitystä selvimmin. Lisäksi mukana on Elsa, Ragnarin tytär, joka lienee syntynyt 1970-luvun tienoilla, ja hänen maailmansa on taas jotain ihan uutta.
Ragnar kasvaa pienestä pitäen vakavaksi, vaatimattomaksi ja ennen kaikkea
velvollisuudentuntoiseksi vanhempiaan, koulua ja koko ruotsalaista yhteiskuntaa kohtaan. Hän on taitava puutöissä ja haaveilee hetken ryhtyvänsä koristepuusepäksi, mutta se on sittenkin liian epävarmaa. Niinpä hänestä tulee koulun teknisen työn opettaja, mikä merkitsee myös harvinaista irtiottoa Gunnar-isän ja Svea-äidin maailmasta: hän ei haluakaan jatkaa heidän pientä kuljetusyritystään, jota hän pitää tuhoon tuomittuna. – Ragnar on etevä myös urheilussa, mutta siinäkin hänestä tulee jalkapallovalmentaja, ei itse tähti. Mutta pohtiessaan elämän ja asioiden olemusta Ragnar tulee sitten kolmikymppisenä tavanneeksi Elisabetin, ja Andersson kirjoittaa heistä:
”Elisabet ja Ragnar olivat kuin toistensa käänteisiä muunnelmia, toisinaan limittäisiä, toisinaan vastakkaisia.”
Näin voidaan todeta, että Ragnarin tuleva rouva on jossain mielessä yhtä
ykspuinen kuin hän itsekin, tosin erilaisissa asioissa. Eipä heidän suhteessaan paljonkaan romantiikkaa tai intohimoa ole; lapset Erik ja Elsa syntyvät perätysten, ja Ragnar haluaa toteuttaa sosialidemokraattisia unelmiaan rakentamalla talon kasvavalle perheelleen. Vuodet kuluvat, Ragnar haluaa saada lapsensa harrastamaan urheilua niin kuin hän itsekin oli tehnyt, ja niin Erikistä tulee kilpapyöräilijä ja Elsasta hiihtäjä, kunnes vuodet taas vierivät, ja molemmat lopettavat lähinnä isän mieliksi aloitetut harrastuksensa. Erik muuttaa töihin Brysseliin, ja Elsa väittelee tohtoriksi aiheesta, josta Ragnar ei ymmärrä alkuunkaan mitään.
Anderssonin romaani ei sivumäärältään ole kovinkaan laaja, mutta se tuntuu kertovan laajan ja suuren tarinan. Lukija – tai ainakin minä – tuntee aluksi myötätuntoa Ragnarin pyrkimyksiä kohtaan, mutta mitä pidemmälle kirja etenee, sitä enemmän hänen itsepäisyytensä ja älyttömyyksiin menevä periaatteellisuutensa ärsyttävät, eikä omalla tavallaan pinnallinen Elisabet juuri sen kummempi ole. Vasta heidän lapsensa, ja heistä enemmän kuvattu Elsa, tuovat raikkaan tuulahduksen. Jopa kirjan lopussa tapahtuva Ragnarin tempaiseva irtiotto tuntuu jotenkin tunkkaiselta.
Kirjailijan virkkeet ovat lyhyehköjä ja näennäisen lakonisia; suuret tunteet vellovat niiden alla, rivien välissä. Lukija joutuu vaikkapa pelkäämään Ragnarin valkoisen raivon hetkiä, sitä miten hän lyö nyrkkinsä pöytään niin että pöydät hajoavat. Ja päällisin puolin hän on kuitenkin hallittu ja siis ennen muuta velvollisuudentuntoinen, niin että lukija voisi kuvitella hänen hiljakseen korjaavan rikkinäisen pöydän, vaikkei kirjassa puhutakaan siitä mitään.
Ragnarin, Svean ja Elsan tarina on hieno katsaus ruotsalaisen kansankotiyhteiskunnan syntyyn. Suosittelen myös meidän suomalaisten luettavaksi.
