Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ranskalainen Suzanne Lenglen (1899–1938) on tenniksessä yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä naispelaajista, ja hän oli myös yksi ensimmäisistä naisurheilijoista, joka sai kansainvälistä kuuluisuutta. Ranskan lehdistöllä oli tapana kutsua huippusuosittua Lengleniä nimellä La Divine, jumalainen. Lempinimi kuulostaa ansaitulta: Lengenin pisin voittoputki kesti käsittämättömät 181 ottelua, tarkemmin sanottuna vuosien 1919–1926 välillä hän hävisi vain yhden ottelun. Itse en silti ollut kuullut Lenglenistä aikaisemmin. Sarjakuvan takakannen mukaan en tosin ole tämän asian kanssa todellakaan yksin.
Sarjakuvan myötä Lenglenistä paljastuu paljon muutakin kiinnostavaa. Lengleniä edeltäneet naispelaajat noudattivat vielä edwariaanisen ajan muotia; pelaajat pitivät korsettia ja pitkää hametta, ja ihanteena oli muutenkin liikkeiltään pidättyväinen ja naisellinen nainen, joka ei itseään liikoja rasittaisi. Lenglenin tapa pukeutua lyhyeen ja kevyeen mekkoon salli aivan uudenlaisen liikkumisen tenniskentällä, ja näin ollen Lenglen aiheutti paitsi skandaalin niin osottautui todelliseksi edelläkävijäksi.
Lenglenin tennisura ei kuitenkaan saanut alkuaan hänen omasta aloitteestaan. Kuten Andre Agassin sekä Venus ja Serena Williamsin tapauksissa, Lenglenin isä päätti koulia lapsestaan menestyjän, maksoi mitä maksoi. Vaikka Lenglen ehdottomasti nautti menestyksestään, hänen suhteensa tennikseen pysyi jossakin määrin ristiriitaisena. Lenglenin isä piti tiukkaa linjaa loppuun asti, ja vielä hänen kuolinvuoteellakin vain tyttären tennismenestyksellä oli merkitystä. Myös Lenglenillä oli hankaluuksia kysyä itseltään voisiko hän haluta elämältään jotain muutakin. Ikävä kyllä, hänen varhainen kuolemansa tarkoitti sitä, että tähän kysymykseen ei tainnut koskaan löytyä vastausta.
Humberstone tavoittaa sarjakuvassaan hienosti Lenglenin elämän dramaattiset nyanssit. Elämäkertasarjakuvissa käy helposti niin, että teoksesta tulee tietyllä tavalla vähän liiankin tietokirjallinen. Periaatteessa kaikenlaista jännittävää tapahtuu, mutta tapahtumat käydään läpi toteavasti, eikä kerronnassa nouse yksittäiset tapahtumat muiden ylitse. Humberstonen tapauksessa tämä ei ole ongelma, hän osaa rakentaa jännitettä, eikä lukijana edes otteluiden lopputulosta osaa pitää itsestäänselvyytenä. Myös Humberstonen piirustustyyli on hyvin miellyttävää ja viivatyöskentelyltään selkeää. Sarjakuvan sinipunertava väripaletti antaa sarjakuvalle persoonallisen ilmeen.
Humberstone on pyrkinyt tarinassaan mahdollisimman suureen historialliseen tarkkuuteen, mutta muutamien yksityiskohtien dramatisoinnissa hän on käyttänyt taiteellista vapautta. Nämä kohdat hän käy läpi loppuviitteissä, mitä arvostan paljon. Tämän pitäisi mielestäni olla peruskauraa ihan kaikissa elämäkerrallisissa sarjakuvissa.
Myönnän, että ensi vilkaisulla kummastelin sarjakuvan aihetta. Löytyykö näinkin kauan aikaa sitten eläneen urheilijan elämäkerralle lukijoita? Toivottavasti löytyy, sillä tarina on yllättävän vetävä, jopa tällaiselle lukijalle joka ei sinänsä ole kiinnostunut tenniksestä. Erityisesti naisten historialla on taipumusta painua unohduksiin, joten aina on innostavaa kun menneisyyden suuria nimiä nostetaan jälleen ihmisten tietoisuuteen.
