Anna Glad -dekkareilla ja lastenmysteereillään suosiota niittäneen Eva Frantzin esikoisteoksen julkaiseminen suomeksi oli vain ajan kysymys. Suvisaari ehti mainiosti kesäksi, sillä kesädekkarihan tämä on jos mikä.
Tapahtumat sijoittuvat vakuutusyhtiön omistamalle lomaparatiisisaarelle. No, paratiisi on paratiisi 1970-luvun standardeilla eikä tänä päivänä ihan sama juttu kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta niin vain pienelle saarelle on kokoontunut Axelssonin vakuutusyhtiön henkilökuntaa.
Painostavaksi tunnelma kääntyy siinä vaiheessa kun myrsky nousee, yhteys mantereelle menetetään ja puhelimetkin lakkaavat toimimasta. Mitä tekee nykyihminen silloin? No, ratkaisuja löytyy aina, mutta tilanne kiristää kyllä hermoja monellakin taholla. Sitten on vielä ne katoamiset…
Mikään varsinainen dekkari Suvisaari ei ole. Kyllä tässä rikos tapahtuu, mutta se varsinainen dekkariosio puuttuu täysin: kukaan ei ala selvittelemään rikosta. Tehdäänkö tässä siis kerrankin täydellinen rikos? Kyse on kuitenkin vanhoista salaisuuksista, menneisyyden haamuista, jotka palaavat yllättäen kummittelemaan.
Tarina on vauhtiin päästyään oivallisesti rakennettu. Alkuun Suvisaari ei näytä parhaita puoliaan: henkilökaarti on aika laaja ja monet henkilöistä ovat vähän epämiellyttäviä. Kirjan edetessä – ja kyse on vain vähän yli 200-sivuisesta kirjasta – henkilöt käyvät kuitenkin tutummiksi ja kiinnostavammiksi ja lopulta tapahtumien käänteet jättivät ainakin minut tyytyväiseksi.
Eva Frantzin parasta antia ovat kyllä edelleen Anna Glad -dekkarit, mutta kesäretki Suvisaarelle kannattaa kyllä tehdä.