Patrik Spåra ja Sari Spåra: Suuri suomalainen grillikirja

Suuri suomalainen grillikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suuri suomalainen grillikirja on osuvasti nimetty. Kirja on suomalainen ja kieltämättä isokokoinen.Se on myös näyttävästi kuvitettu ja omiaan herättämään ruokahalua.

Kirja keskittyy resepteihin. On kanaruokia, kalaruokia, liharuokia, pizzaa ja burgereita, kasvisruokia, jäklkiruokia ja erilaisia lisukkeita kuten salaatteja, kastikkeita, maustevoita ja sen sellaista.

Ohjeet ovat enimmäkseen melko yksinkertaisia. Osa resepteistä edellyttää kuitenkin kaikenlaisia maustetahnoja, jotka eivät ihan perusruoanlaittoon kuulu. Näissä on aina se vaara, että jos tahnaa vaaditaan lusikallinen tai pari, niin loppupurkki jää jääkaappiin käyttämättä. Osa resepteistä vaatii myös melko erikoisia (ja kalliita) lihoja – mahtaakohan lähikaupasta löytyä Dingley Dell dry aged loin steakia? Vähän on siis hifistelyn makua.

Pariin otteeseen jäin kaipaamaan vähän tarkempia tietoja, esimerkiksi joidenkin ruokien valmistusajoista ei ole mitään aavistusta. Ymmärrän, etteivät grillihommat ole aina niin eksaktia tiedettä, mutta joku suuruusluokka-arvio olisi ihan tervetullut.

Suuri suomalainen grillikirja on puutteistaan huolimatta oikein mainio perusteos, josta on hyvä aloittaa makumatkat grilliruoan maailmaan peruskuvioiden ulkopuolelle. Itse nappasin tästä useammankin ruokalajin hyödynnettäväksi.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...