Jorid Linvik: Suuri lapaskirja : 45 hauskaa neuleohjetta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olen läpi elämäni ollut innokas kirjoneuleiden harrastaja, ja siksi tuntuu oikein mukavalta, että kirjoneuleet ainakin asusteissa, sukissa ja lapasissa, tuntuvat olevat nyt muotia; sekä kuvioissa että väreissä saa näin toteuttaa itseään.

Jorid Linvik on norjalainen neulesuunnittelija; hänen tuotannostaan on Sitruuna-kustannus julkaissut aiemmin tänä vuonna Suuren sukkakirjan, ja nyt minulla oli ilo tutustua tähän lapaskirjaan. Linvikin lapasmallit saavat innoituksensa luonnosta, pääasiassa eläimistä, ja niitä onkin nyt saatavissa joka lähtöön: löytyy lemmikkejä, isompia kotieläimiä, erämaan asujia, eksoottisemman maailman eläjiä sekä lintuja ihan omaksi luvukseen asti. Lisäksi mukana on joitakin perinteisempiä kuvioaiheita kuten sydämiä ja lumihiutaleita, ja kerrassaan riemukas osio persoonallisempia kuvioita, johon sisältyvät muiden muassa rockmuusikoille ja heidän faneilleen suunnitellut Let’s rock! -lapaset.

Kokoja on kirjassa vauvasta vaariin, ja kirjan alussa on listaus lapasista juuri kokojen mukaan. On selvää, että jos halutaan toteuttaa näinkin moni-ilmeisiä kuvioita, on pakko operoida melko ohuilla langoilla, ja niinpä ohjeet ovat 2,5 – 3.0 -kokoisille puikoille. Onneksi lapaset ovat kuitenkin niin nopeasti valmistuva työ, että ohuemmastakin langasta tulee valmista pian. Kaikista lapasista on selkeät ruutumallit, ja keskeisiä ohjeita on koottu alun teoriaosuuteen.

Linvikin mallit ovat viime aikoina olleet varsin suosittuja, mikäli käsityöblogeihin ja Facebookin ryhmiin on uskominen; lisäksi olen kovasti ollut huomaavinani Linvikin vaikutusta joissakin suomalaisissa käsityökirjoissakin. Täytyy myöntää, että tämä Linvikin kirjat julkaissut Sitruuna-kustantamo oli minulle aikaisemmin varsin tuntematon, mutta eipä ole enää. Hyvä teko tämä sukka- ja lapaskirjojen kustantaminen suomeksi, innokkaita tekijöitä varmasti riittää!

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...