Ritva Sarkola: Suukkoja murhaajalle

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mies on kadonnut! Naiset pähkäilevät yhdessä sitä, mihin mies on voinut hävitä, lähteä? Voiko tehdä ilmoitusta, ettei joudu naurunalaiseksi, kun kautta aikojen on miehiä hävinnyt, jopa roskapussia viedessään. Siitä alkaa tarina, joka vie lukijaa.

Mies, Ilkka, on pankinjohtaja, jonka luokse tulee asiakas, varsin tuttavallinen asiakas. Pian Ilkka on korviaan myöten liemessä eikä tiedä kuinka selviytyä siitä. Asiakas on antanut väärät tiedot ja on huijannut muitakin. Pian löytyy ruumiskin! Kuka murhasi ja miksi? Siihen on matkaa koko kirja ja lopussa kaikki selviää.

Ritva Sarkola marssittaa mukavasti muista kirjoistaan tutuksi tulleita henkilöitä pitkin kirjaa ja jokaisella on oma lusikkansa sopassa. Väkivaltaa ja verta ei ole, mutta kaikkia muita jännitteitä ihan kiitettävissä määrin!

Suukkoja kirjalle!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...