Taavi Soininvaara: Susisoturi

Susisoturi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Taavi Soininvaaran Ratamo on pitkäikäinen kotimainen dekkarisarja. Kah­denkymmenen vuoden aikana on syntynyt kahdeksantoista osaa sarjaa, joista Susisoturi on tuorein. Sarjasta on tehty myös tv-sarja.

Susisoturissa eri puolilta Eurooppaa murhataan tekoälyasiantuntijoita. Jälkien perään lähtee Supon Arto Ratamo. Samalla hän uppoaa monisyiseen vyyhtiin, jossa mukana on Kiinan tiedustelupalvelu ja hongkongilainen triadi.

Susisotureiden tapaisessa tieteisdekkarissa itselle tärkeintä on uskottavuus. Minulle on tärkeää, että pystyn hypätä tarinan sisäiseen ajatusmaailmaan. Soininvaara läpäisee testin: susisoturi on oikea termi kiinalaispolitiikasta ja Soininvaara onnistuu kuvaamaan Ratamon toimia samaan aikaan kiinnosta­vasti ja myös jokseenkin uskottavasti.

Alkuasetelma ei ole Susisoturissa omaperäinen, vaan juoni käynnistyy samalla tavoin kuin esimerkiksi Soininvaaran edellinen kirja Sokea oraakkeli. Kummat­kin nimittäin käynnistyvät usealla kansainvälisellä murhalla, joiden välille ale­taan rakentamaan yhteyttä. Silloin keskiössä oli ilmastonmuutos, nyt suurval­tapolitiikka. Tämä ei tietysti haittaa, sillä juonet vievät tarinan eri suuntiin.

Kokonaisuutena Taavi Soininvaaran Susisoturi on toimiva dekkari. Se käsittelee hyvin ajankohtaisia aiheita ja oli vetävä lukukokemus.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...