Susikoiran aika sijoittuu todellisuuteen, jota hallitsee Vlast, stalinistista Neuvostoliittoa muistuttava virka- ja väkivaltakoneisto, joka käy jatkuvaa sotaa Saaristoa vastaan ja hallitsee kansaansa rautaisella otteella.
Vissarion Lom on epäsuosittu etsivä valtakunnan reunalla. Hänet kutsutaan kuitenkin pääkaupunki Mirgorodiin, korkealta taholta, hoitelemaan päiviltä valtakunnan vihollinen Josef Kantor. Lom valitaan tehtävään, koska Kantorilla on ystäviä poliisin joukossa ja Lom on takuuvarmasti ulkopuolinen osaston sisäisissä valtataisteluissa.
Susikoiran ajan maailmassa on fantastisia elementtejä. Kirjassa puhutaan taivaalta pudonneista enkeleistä, jotka ovat matkustaneet avaruuksien halki, ennen putoamistaan maahan. Enkelit ovat kuolleita, paitsi yksi: arkkienkeli elää yhä ja levittää tietoisuudellaan tuhoa. Josef Kantor kuulee päässään enkelin äänen. Enkelillä on vihollinen, mystinen Pollandore, jonka Kantor haluaa tuhota. Panoksena pelissä on siis koko maailma.
Kirja on jännittävä ja piirtää lukijan eteen mielenkiintoisen maailman. Tarinan sivuhenkilöt avaavat maailmaa kiinnostavalla tavalla, mutta asioita ei selitetä puhki, vaan tarinassa riittää ihmeen tuntua. Vakuuttavaa työtä, ottaen huomioon, että kyseessä on tekijänsä esikoinen.
Mutta – ja tämä on iso, ruma mutta – tarina jää kesken. Kirja loppuu kuin seinään, kuin luku päättyisi, ilman että uusi alkaa. Ei romaania näin lopeteta, vaikka luvassa olisi jatko-osa. Tuntuu siltä, kuin viimeiset luvut olisivat jääneet pois. Mikä pahinta, jatko-osasta ei ole vielä tietoa edes alkukielisenä. Toivottavasti jatkoa saadaan pian. Tällaisenaan melkeinpä suosittelen, että kirja kannattaa jättää väliin, kunnes jatkoa on ilmestynyt.
(Päivitys 11/2022: Englanniksi trilogia on saatu valmiiksi, mutta suomennoksia ei ole kuulunut.)