Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Staalosta tuttu peikonmetsästäjä Susso Myrén on erakoitunut. Hän kuluttaa päivänsä satavuotias orava seuranaan, kunnes hänen ystävänsä Diana tulee vierailulle. Toisaalla Anders löytää valtavan suuren suden, mutta sitten tapahtuu kauheita, eikä Anders ole enää entisensä. Lennart – vetreä seniori – pakenee vankimielisairaalasta ja tahtoo kostaa Sussolle.
Susi on jatkoa Stefan Spjutin edelliselle kirjalle Staalo. En ollut aiemmin lukenut Staaloa, mutta Suden nimien ja tapahtumien vyörytyksessä koin sen viisaimmaksi, eikä se ollut lainkaan epämiellyttävää: sekä Staalo että Susi ovat hyvin kirjoitettuja, ennalta-arvaamattomia ja mielenkiintoisia kirjoja. Spjut ei ole sortunut kirjoittaessaan kliseisiin: Susso Myrén ei ole mikään ylivoimainen toimintasankari, vaan tavallinen nainen, joka tarvitsee ystäviensä ja jopa äitinsä apua selviytyäkseen.
Spjut on erinomainen tunnelmanluoja. Hän käyttää vanhoja taruja tavalla, joka on kunniaksi skandinaaviselle kirjallisuudelle ja pohjoisen mytologialle. Staalojen, peikkojen ja muiden outojen otusten kummallisuus on läheistä, jopa tuttua. Kirjan suomentaneet Stella Vuoma ja Ida Takala ovat tehneet hienoa työtä: kirjan käännös on kaunista suomen kieltä.
Valitettavasti Suden loppuratkaisu, hurmeinen taistelu, jää tyngäksi. Kirjan varsinainen loppu on kuitenkin avoin, joten uskon Susso Myrénin metsästävän peikkoja vielä tulevaisuudessakin.