Suru on pieni kaunis kirja siitä, miltä tuntuu kun on surullinen, ikävöi sitä läheistä, jonka on menettänyt.
Kun itse menetin läheisen, en voinut lukea mitään asiaa käsittelevää kirjallisuutta. Nyt kun siitä on jo tovi aikaa, uskalsin kokeilla ja se tuntui hyvältä. Lukea niitä ajatuksia, joita itselläkin on ollut ja on edelleen mielessä.
Tässä kirjassa on kolmen ihmisen surua, sitä murheen ja ikävän tuottamaa tuskaa. Kun on menettänyt sisaruksen, ystävän, lapsen… Kaikki yhtä lailla surullisia.
Hyvin kerrotaan se kaikki epäusko, se miten kaikki on niin lohdutonta ja väärin, että se ei voi millään olla totta. Kuinka sitä on vihainen, että on menettänyt jotain rakasta ja miten sitä ei voi ymmärtää. Se syyllisyys, kun aikaa kuluu ja sitä itse vaan elää ja jopa nauraa välillä, se hetki kun ei surekkaan koko ajan. Kaikki ne muistot, joita käy läpi ja miten jokin pieni asia palauttaa taas mieleen hänet.
Se ikävä ja rakkaus ei vaan sammu. Sitä haluaa surra omalla tavallaan, eikä halua kuulla neuvoja. Ei halua sanoa, että läheinen on kuollut vaan keksii muita ilmaisuja.
Tämä pieni kirja sisältää paljon. Kaiken sen surun keskellä se on kuitenkin jossain määrin lohdullinen.
Jos teosta ei voi lukea silloin, kun suru on raskain, niin sen voi lukea myöhemmin, niin kuin minä tein.