Harvoin tulee kirja niin rakkaudella vastaanotetuksi kuin tämä. Kun perheemme puolitoistavuotias sai Super-Pipsan käsiinsä, oli muiden turha enää yrittää sitä anastaa. Siis esimerkiksi kolmevuotiaan isoveljen, jolle kirjaa alun perin kaavailin. No, myöhemmin pääsimme mekin kolmevuotiaan kanssa tutustumaan tarinaan ja olihan se kiva hänenkin mielestään – vaikka hänen kohdallaan liikkuva tv-Pipsa lieneekin vienyt jo sen suurimman suosion. Mutta kuten sanottu, pienemmän lukijan käsissä Pipsa kului ja kuluu yhä edelleen, useita kertoja päivässä.
Pipsa Possu -kirjoja melko paljon lähivuosina lukeneena yllätyin iloisesti, kun kerrankin kyseessä oli ihan tavallinen kuvakirja ilman mitään sen kummempia krumeluureja tai ”erikoistehosteita”. Tämä oli ensimmäinen minun tielleni osunut tällainen. Ja silti hurmasi pikkulukijan.
Entäpä Super-Pipsan tarina sitten? Se on ihan hyvä sekin, perusajatuksenaan, että jokainen voi olla superhyvä, kunhan vain luottaa itseensä, harjoittelee ja tekee kovasti töitä. Se, miksi lopulta tulee isona, on vaikea kysymys, johon vastaus löytyy kyllä aikanaan.
Siis suosittelen. Kyllä Pipsa varmasti aina lukijansa löytää.