Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Stella Vuoman kirja Sonia Grönroosista iskee nimensä mukaisesti suoraan sydämeen. Kirjan kannessa herttaisesti hymyilevän nyrkkeilijän elämänpolku on polveillut rankkoja reittejä, mutta katkeruuden ja kaunan siemeniä ei tarinasta löydy. Päin vastoin, tämä nainen on täynnä positiivisuutta ja sitkeyttä – suomalaista sisua algerialaisgeeneillä höystettynä.
Sonia Grönroosin vanhempien parisuhde rakoilee jo varhain ja Sonia on vasta pieni taapero, kun isä kaappaa hänet mukaansa kotimaahansa Algeriaan. Vanhemmat palaavat vielä yhteen lyhyeksi aikaa, mutta pian liitto päättyy eroon. Elämä ei tasaannu eron jälkeenkään, sillä isälleen jääneet Sonia ja hänen veljensä Maru päätyvät lopulta tuntemattoman tunisialaisperheen luo – olisi liioiteltua sanoa, että he päätyvät perheen hoiviin. Käytännössä he elävät katulapsen elämää ja näkevät nälkääkin. Lasten onneksi ranskalaiskoulun rehtori ottaa yhteyttä Suomen viranomaisiin ja paluu Suomeen järjestyy. Normaalia arkea ei nytkään kestä kauan eikä olo kotona tunnu hyvältä. Sonia matkustele paljon ulkomailla, tutustuu sukulaisiinsa maailmalla, tekee tilapäistöitä siellä sun täällä.
Liikunnallinen nuori nainen löytää elämänsä lajin nyrkkeilysalilta. Laji tuo elämään sekä kaivattuja rutiineja että jännitystä. Vahva sitoutuminen lajiin tuottaa tulosta, Sonia voittaa sekä SM-kultaa että PM-kultaa vuonna 2013 ja kansainvälistä osaamista kirkastaa vielä EU-hopea samana vuonna. Sama sitkeys, joka johti menestykseen, kostautuu myös terveysongelmina ja keho pakottaa hidastamaan tahtia. Noihin vuosiin osuu myös perheen perustaminen ja omien lapsuudenkokemusten jälkeen perheestä tuleekin se rakkain ja tärkein projekti.
Äitinä ja tyttärenä kirjan teksti kosketti syvältä, kirjaimellisesti suoraan sydämeen. On vaikea kuvitella kaikkia niitä tunteita, joita äiti koki eläessään erossa lapsistaan. Entä lapsi, joka ei edes tunnista hakemaan tullutta äitiään ja yhteinen kielikin on ehtinyt unohtua. Toisaalta kirjan positiivisuus ja avoimuus lämmittää lukijan mieltä; tässä ei ryvetä lapsuuden epävakauksissa vaan katse on tulevassa ja suunta eteenpäin. Stella Vuoman teksti piirtää Soniasta säteilevän ja lämpimän persoonan. Erikoinen, upea tarina! Ja plussana vielä tuntumaa nyrkkeilyyn, ainakin itselle aiemmin hyvin tuntemattomaan lajiin.
