1800-luvulla sivistyneistömme innostui kansallistunnon heräämisen yhteydessä puhumaan ja käyttämään suomea, joka sittemmin kehittyikin pelkästä kansankielestä myös kaikissa tilanteissa käyttökelpoiseksi viralliseksi kieleksi. Tämä kehitys vaati systemaattista ja pitkäjänteistä työtä, mutta 1900-luvulle tultaessa suomesta oli tullut vahva ja elinvoimainen kieli. Maailman mittakaavassa noin viiden miljoonan äidinkielisen puhujan kansalliskieltä voidaan pitää edelleen suurena ja hyvinvoivana, mutta vaikka suomi ei nyt varsinaisesti uhanalainen kieli olekaan, eivät sen asema ja tulevaisuus ole kuitenkaan itsestään selviä.
Useissa korkeakouluissa sekä Suomessa että muualla Euroopassa suomen kieltä opettanut Lari Kotilainen ryhtyy nyt innokkaaseen ja äänekkääseen suomen kielen suojelemiseen. Suomensuojelijassa Kotilainen esittää seitsemän konkreettista keinoa, joita noudattamalla rakas kielemme säilyy elinvoimaisena tulevaisuudessakin. Perusajatuksena on kulttuurillisen ja kielellisen monimuotoisuuden säilyttäminen. Kielen aktiivinen kehittäminen sillä leikittelemällä ja ilmaisukeinoja venyttämällä on paitsi hauskaa, myös kielen kannalta tärkeää.
Voimakkaimman kritiikin kohteeksi Kotilainen ottaa tiede- ja talouselämämme sekä kansainväliset suuryrityksemme, joissa monissa tapauksissa englanti on jo korvannut suomen kaikessa viestinnässä, vaikka keskusteluosapuolina olisi pelkkiä suomalaisia. Muissa kielissä sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta äidinkieli — kirjakieli ja tietenkin myös puhekieli — on aina äidinkieli. Jos kieli alkaa menettää tiettyjä elämän osa-alueita, joissa sitä ennen saattoi käyttää vapaasti, on pitkässä juoksussa koko kielen tulevaisuuskin vaakalaudalla.
Lari Kotilaisen Suomensuojelija on vetävästi kirjoitettu innokas pieni kirjanen kielestämme, eikä Kotilaisen esittämä huoli suomen tulevaisuudesta ole lainkaan tuulesta temmattua. Suomensuojelija on ehdottomasti vuoden parhaita kirjoja!