Jesse Matilainen: Suomen suurin kommunisti

Suomen suurin kommunisti

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomen sisällissodan loppumaininigeissa sodan hävinneiden punaisten avainjoukot pakenivat Neuvostoliittoon. Neuvostoliitonkaan olot eivät olleet vielä kunnolla vakiintuneet, mutta luottamus Leniniin oli korkea. Suomen kommunistinen puolue toimii Otto Wille Kuusisen ohjauksessa rajan takana uutta vallankumousta suunnitellen. Pakolaishallituksen keskeiset hahmot eivät voineet palata Suomeen, mutta Stalinin vainojen alkaessa hieman myöhemmin he joutuvat puun ja kuoren väliin myös Neuvostoliitossa. Kommunistien rivit alkavat rakoilla ja puolueen johtoporras repeää kahtia. Kuusinen ajaa Arvo ”Poika” Tuomisen uudeksi johtajaksi, kun taas Kullervo Mannerin ja Hanna Malmin kohtalona on päätyä vankileireille.

Jesse Matilaisen Suomen suurin kommunisti on kunnianhimoinen, yli 250-sivuinen sarjakuvaromaani. Parhaimmillaan se on lukujen aloitus- ja lopetuskuvissa, joissa Matilainen on hakenut innoitusta neuvostoaikaisista konstruktivistisista taideteoksista ja sosialistista realismia edustavista propagandajulisteista. Muuten mustavalkoisiin kuviin tuovat lisäjännitettä pienet punaiset yksityiskohdat. Piirrosjälki on selkeälinjaista, melko yksinkertaista, mutta tämä johtaa siihen, että hahmoja on hieman vaikea erottaa toisistaan.

Suomen suurimman kommunistin isoin ongelma onkin päähenkilöiden suuri määrä. Olisiko ollut draaman kaaren kannalta parempi keskittyä enemmän esimerkiksi Otto Wille Kuusisen hahmoon ja tämän selkeimpään vastavoimaan Hanna Malmiin? Tiivistäminen olisi ollut paikallaan, tai ainakin pieni hidasteleminen. Nyt hirmuisella vauhdilla etenevän tarinan langat jäävät liikaakin lukijan poimittaviksi.

Mutta pienistä puutteistaan huolimatta Suomen suurin kommunisti on ilman muuta vinkkinsä ansainnut. Se on joka tapauksessa valtavan ponnistuksen vaatinut teos. Suomen historian kipeimmistä vaiheista kertovien tarinoiden joukossa Suomen suurin kommunisti seisoo ylpeästi omilla jaloillaan.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...