Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ruoka on aihe, joka tavalla tai toisella koskettaa kaikkia: jokainen meistä tarvitsee ruokaa elääkseen, olkoon se sitten läskisoosia tai nyhtökauraa. Suomen historiaan keskiajalta nykypäivään mahtuu monenlaisia ruokakulttuureita, erilaisia ruokalajeja, erilaista suhtautumista ravintoon. FT Ritva Kylli, Suomen ja Pohjois-Euroopan historian dosentti ja paljon luetun Pastanjauhantaa-ruokablogin pitäjä, on tehnyt todella ansiokkaan työn kootessaan nämä aiheet yksien kansien sisään.
Ei ihme, että otsikossa mainitaan vanhempien ruokalajien edustajana suolaliha. Kirjasta käy hyvin ilmi, miten tärkeää suola oli säilönnässä aikoina ennen kylmäsäilytystä, olkoonkin että esimerkiksi kalaa säilytettiin myös kuivattuna. Luultavasti 1600-luvun suolankäyttö ei juurikaan maistuisi nykyihmisen suussa hyvältä; janoa voisi tietenkin sammuttaa aidosti maltaista tehdyllä oluella tai viinalla, jonka kulutus kasvoi selvästi tuona vuosisatana.
Ruokakulttuuri oli jo silloin erilainen länsi- ja itä-Suomessa, enimmäkseen siksi, että Karjalan ortodoksinen väestö otti syömisessään huomioon kirkkovuoden pitkätkin paastonajat, jolloin käytettiin paljon enemmän kasviksia kuin lännessä, myös sieniä, joita muualla pidettiin lehmien ruokana ja madonlakkeina. Tämä näkemys lienee joillakin säilynyt aivan nykypäivään asti…
1700-luvulla Suomeen sitten saapui virkistysaine, josta puhutaan läpi kirjan, eli tietenkin kahvi.
Kyllin kirja kulkee taitavasti ja mielenkiintoisesti läpi vuosisatojen ja kertoo seikkaperäisesti monien tänä päivänä itsestään selvien ruoka-aineiden saapumisesta Suomeen ja niiden käyttämisestä ravinnoksi. Sokeria jo 1500-luvulla, perunat 1700-luvulla, lihansyönnin lisääntyminen 1800-luvulla. Lihansyönnin ympärillä käyty keskustelu on myös kiinnostava aihe kirjassa: juuri 1800-luvulla lihaa alettiin toisaalta pitää olennaisena valkuaisaineiden raskaita töitä tekeville, ja toisaalta syntyivät käsitykset, että eläinkunnan tuotteita ei välttämättä tarvittukaan, korkeintaan niiden rasvoja. Mutta kasvisravinnon historiaa ei tietenkään voi kertoa sivuuttamatta pettuleipää ja muita surullisempia lukuja katovuosien kurittamassa Suomessa.
1900-luvulla päästään sitten tieteen uusimpiin keksintöihin eli vitamiineihin. Samoihin aikoihin yleistyi kaikkinainen koti- ja puutarhatalouden neuvontatyö, esimerkiksi useimpien tuntema Kotiliesi-lehti perustettiin 1922.
Omistan sattumoisin lähes kaikki 1920- ja 1930-lukujen Kotilieden vuosikerrat, ja niissä korostetaan tiukasti kasvisten syönnin välttämättömyyttä, etenkin raakojen kasvisten, joiden tarjoaminen ennakkoluuloiselle perheelle oli usein haasteellista.
1900-luvun katkaisi sitten ikävällä tavalla toinen maailmansota, ja Kylli kuvaa koskettavasti tätä pulan ja puutteen aikaa. Armeijan on Napoleonin mukaan sanottu marssivan vatsallaan, ja niinpä vähäiseksi käyneestä ruoasta yritettiin säästää parhaat ja runsaimmat osat sotilaille. Tosin sekä he että myös siviilit joutuivat monessa kohtaa turvautumaan kaikenlaisiin korvikkeisiin ja vastikkeisiin. Entä sitten sodan jälkeen? Varmasti monien vanhemmat tai isovanhemmat ovat kertoneet korttijärjestelmästä. Kahvi oli tietenkin kortilla, ja sitä alettiin saada ylipäänsä ensimmäisen kerran vuonna 1946; kun brasilialainen kahvilaiva saapui Suomeen, kirjan mukaan ”tuhatpäinen suomalainen yleisö tervehti sitä kuin Kristuksen toista tulemista.” Mikä ettei.
Viimeiset vähän toistasataa sivua kirjassa kuvaavat modernia aikaa 1960-luvulta nykyaikaan, joista lukijoilla on tietenkin ikänsä mukaisesti omakohtaisia muistoja. Ravintoloihin saatettiin mennä syömään sipulipihviä (ja jossain tapauksissa kaapia ensin sipulit tarkalleen pihvin päältä pois), alkoholikulttuuri vapautui, niin että keskiolut ja Erkin pikakiväärinä tunnettu Egri Bikavér -punaviini yleistyivät. Säilykkeiden ja muiden valmisruokien käyttö yleistyi ja pakastebroilerit lennähtivät uuneihin ja grilleihin, pizzaa leivottiin itse ja sen kanssa resepteissä suositeltiin juotavaksi muun muassa simaa. Kotirouvainstituutio, joka ei Suomessa tosin ollut niin yleinen kuin vaikkapa vauraammassa Ruotsissa, natisi liitoksissaan, ja monissa keskusteluissa puhuttiin naisen paikasta, ikään kuin kyseessä olisi ollut jokin esine.
Viimeistään 2000-luvulla syöminen ja ruokaan liittyvät tavat pirstaloituivat moniksi erilaisiksi kulttuureiksi. Kasvisravinto valittiin terveyden ja eläinsuojelun eikä olosuhteisen saneleman pakon vuoksi. Huoli ympäristön ja sitä myötä ruoan saastumisesta lisääntyi. Tšernobylin onnettomuus pelotti, samoin hullun lehmän tauti ja geenimanipulaatio. Kansainvälistyminen valtasi alaa: kirjan alaotsikossakin mainittu sushi syömäpuikkoineen sopivat myös monien suomalaisten suuhun ja käsiin.
Kuten sanottu, Ritva Kyllin kirja oli todella mielenkiintoista, informatiivista ja joutuisaa luettavaa huolimatta tukevasta sivumäärästään. Jokapäiväisen elämän historia on tärkeää hallinnollisen ja sotahistorian rinnalla. Suosittelen tätä lämpimästi.
