Jukka Hintikka: Suomen lintujen nimet

Suomen lintujen nimet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomen lintujen nimet on oivallinen lukupaketti, joka selvittää kaikkien Suomessa vuoden 2003 loppuun mennessä tavattujen lintulajien nimien alkuperää. Vaikka pääkohderyhmänä ovat lintuharrastajat, niin myös suomen kielestä kiinnostuneille teos on oivallinen lukupaketti.

Kirja alkaa johdannolla, jossa pohditaan nimeämistä ja kielellisiä kysymyksiä. Pienen historiaosuuden jälkeen alkaa kirjan pääkattaus, jossa on systemaattista lajilistaa seuraten käsitelty joka laji erikseen. Aika nopeasti selviää, että monen lajin nimi viittaa ulkonäköön, ääneen tai käyttäytymiseen. Vertailu eri kielien välillä on mielenkiintoista ja antaa samalla ripauksen Euroopan historiaa lintujen nimien kautta.

Retkeilijän kannattaa kantaa kirjaa myös maastossa mukanaan ja katsoa tuoreeltaan, miksi havaitun linnun nimi on se, mikä on. Jos luontokohteessa törmää ulkomaalaisiin, niin teos toimii myös sanakirjana ja voi sulattaa ilmapiirin. Jokaisen lajin nimi on kerrottu seitsemällä eri kielellä.

Kirjoittaja on nuoresta iästään huolimatta kokenut lintuharrastaja, joten teoksen taustalla on myös vankka lintujen tuntemus.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...