Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2 : Lisää vähäsanaista vertaistukea

Suomalaisten painajaisia 2

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Karoliina Korhosen Suomalaisten painajaisia on yksinkertainen sarjakuva. Itse asiassa en ole varma voiko sitä edes kutsua sarjakuvaksi, sillä jokainen sivu on oma kokonaisuutensa ja sisältää vain yhden kuvan. Tämä kuva kuvittaa yleensä varsin osuvasti lyhyttä toteamusta, joka jollain tavalla sivuaa suomalaisuutta. Aihepiireinä toimivat yleiset asiat, kuten matkustaminen, shoppailu tai vaikkapa kesä.

Kirjan toteamukset ovat uskomattoman tarkkoja. Yksi kirjan hienoimmista piirteistä on se, että Korhonen ymmärtää suomalaisuuden ytimen todella tarkasti. Jopa niin tarkasti, että minua lukiessani alkoi ihmetyttämään kuinka monet oivallukset koskivat suoraan minua. Esimerkiksi vieraiden ihmisten kanssa jonottamisesta tai matkustamisesta on löydetty monia hyviä huomioita. Tämän lisäksi Korhonen on onnistunut kuvaamaan myös muutamia suomalaisen hulluuden piirteitä, kuten ilmaisten ämpäreiden jonottamisen.

Sinällään kokoelma on varsin kevyttä lukemista ja toiminee välipalaksi suurempien teosten väliin. Pienen kokonsa puolesta se sopii myöskin matkalukemiseksi.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...