Juhani Mailasalo: Suomalaiset keisarillisessa Kiinassa

Suomalaiset keisarillisessa Kiinassa yllättää jo heti ensi vilkaisulla. Jostain syystä odotin kirjan olevan ohut kirjanen, ehkä ajatellen ettei tällaisesta aiheesta yksinkertaisesti löydy niin paljon kerrottavaa. Kuinka väärässä voikaan olla. Juhani Mailasalo kuljettaa yli 500-sivuisessa kirjassaan lukijan 1700-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun, ja kertojina on kaikenkarvaisia ihmisiä aina sotilaista, merimiehistä, tiedemiehistä lähetystyöntekijöhin. Mukana on tottakai sellaiset kuuluisuudet kuin Carl Gustaf Mannerheim, jonka matka Kiinaan Venäjän tiedustelu-upseerina on kuuluisa, ja kielitieteilijä Gustaf John Ramstedt, jonka tutkimusmatka Kiinaan on niin ikään mahdollisesti monille lukijoille jo tuttu. Kirjan parasta antia on kuitenkin sellaisten henkilöiden kokemukset, joista ei ole aikaisemmin kuullut yhtään mitään.

Ensimmäiset nimeltä tunnetut Kiinanvierailijat olivat Israel ja Herman Reinius, joiden Kantonin-matka osui 1740-luvulle. Tiedetään, että he eivät kuitenkaan olleet ensimmäisiä, sillä Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian palveluksessa oli kyllä suomalaisia heitäkin ennen. Reiniusten ja muiden varhaisten vierailijoiden näkymä kiinalaiseen yhteiskuntaan oli kuitenkin väistämättä hyvin kapea, sillä ulkomaalaisille oli Kantonissa varattu oma pieni alue, jonka ulkopuolelle heidän ei sallittu menevän.

Reiniuksia astetta kiinnostavampi matkustaja oli Peter Johan Bladh, joka saapui 1777 Kantoniin pidemmälle työpestille vastaamaan kaikesta kauppakomppanian liiketoiminnasta. Työ oli vaativa, mutta Bladhilla oli liikesilmää, ja hän onnistui lopulta kasvattamaan huomattavan omaisuuden myös itselleen. Miehen saavutukset eivät kuitenkaan jääneet siihen. Tieteelliseen työhön uppoutunut Bladh antoi panoksensa oseanologiaan, mutta häntä kiinnostivat yhtälailla kemia, mineralogia ja kasvitiede. Hän lähetti Ruotsiin havaintojaan sekä puutarhoista löytämiään kasveja, vaikka Bladhin työtä luonnollisesti rajoitti se, että länsimaalaiset eivät voineet poistua oman alueensa ulkopuolelle. Kiinnostavaa Bladhin tarinassa on kuitenkin hänen kaukonäköisyytensä.

Hän oli vakuuttunut, että Englannin tavoitteena on tunkeutua Kiinaan ja saada siellä ylivalta samalla tavalla kuin se oli toiminut Intiassa. Bladh ehdotti, että tämän estämiseksi Englanti olisi suljettava kokonaan Kiinan markkinoilta, mikä tapahtuisi muodostamalla muiden Euroopan maiden kanssa Ruotsin johtama kauppakomppania. Suunnitelma olisi toteutuessaan muuttanut sekä Kiinan että koko maailman historiaa, mutta Ruotsin kauppakomppanian johto tyrmäsi ajatuksen välittömästi. Toki voi miettiä, miten realistinen suunnitelma olisi ollut ja olisiko muut maat edes halunneet lähteä siihen mukaan. Bladhin analyysi osui kuitenkin oikeaan. Harmi kyllä, Bladh on paljolti jäänyt unohduksiin, vaikka hän oli 1700-luvun merkittävimpiä vaikuttajia ja taloustutkijoita. Hänen Kiinan tuntemuksensa ylitettiin vasta 1900-luvun vaihteessa, Mailasalo huomauttaa.

Todella mielenkiintoiseksi kirja menee kun päästään 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen, eli boksarikapinaan ja Venäjän-Japanin sotaan. Näihin dramaattisiin tapahtumiin osallistui useita suomalaisia, mutta mainittakoon heistä tässä muutama. Yksi tärkeimmistä oli Oskar Gripenberg, joka oli peräti 2. Mantšurian armeijan komentaja. Gripenbergin tarina ei kuitenkaan ole erityisen loistokas, sillä epäonnekseen hän tullut lainkaan toimeen ylipäällikkönsä kanssa.

Taistelumaalariksi Pietarissa opiskellut Hugo Backmansson puolestaan on mainitsemisen arvoinen hahmo jo erikoisen ammattinsakin puolesta. Hän lähti 1904 Mantšurian sotarintamalle, jossa hän pääsi maalaamaan omakohtaisia kokemuksia sodan kauhuista, kuolemasta ja kärsimyksestä, vaikka hän ei itse käynytkään sotarintamalla. Hän myös maalasi paikallisista ihmisistä etnografishenkisiä kuvia. Mailasalo kirjoittaa maalauksista elävästi, harmi kyllä näistä teoksista ei kuitenkaan ole kirjassa kuvia.

Hugo Lund puolestaan on kummallinen tapaus. Hän on periaatteessa Suomen ensimmäinen sinologi, mutta hänen jälkimaineensä on kyseenalainen. Hänen toiveikas matkansa Kiinaan oli täydellinen mahalasku, ja tutkimustensa epäonnistuminen teki sen verran hallaa, että Kiinaan kohdistuneet tutkimusmatkat ja akateeminen tutkimus loppuivat Suomessa vuosikymmeniksi. Lundin ja vaimonsa koettelemukset boksarikapinallisten piirittäminä ovat sentään kiinnostavaa luettavaa, mutta tosiasia on, että tämän jälkeen Suomessa jouduttiin pitkään nojaamaan lähes kokonaan suomalaisten lähetystyöntekijöiden Kiinasta keräämän tietoon ja aineistoon. Heidän kokemuksiin sitten saadaankin tutustua kirjan viimeisessä kolmanneksessa.

Näistä mainittakoon vielä Sanni Lampén, joka oli vuonna 1907 avaamassa tyttökoulua, lastentarhaa sekä naisten raamattuluokkaa Hunaniin, Dayongiin. Naisten koulutus oli maassa tähän aikaan vielä aivan käsittämätön ajatus, eikä Kiinan hallitus ollut avannut tuohon mennessä yhden ainutta koulua tytöille. Jopa yläluokan naiset olivat tyypillisesti lukutaidottomia, ja näin ollen naisten koulutus jouduttiin aloittamaan aivan alkeista. Merkittävin suomalaisten vaikutus Kiinan yhteiskuntaan ei siis ollut kristittyjen määrän lisääminen, vaan naisten aseman parantaminen, Mailasalo kirjoittaa. Suomalaisten lähetystyö joutui kuitenkin vasta-aallokkoon maan ajautuessa vähitellen sekasortoon 1920-luvun edetessä. Lopulta, Kiinan kommunistisen puolueen otettua vallan 1949, lähetysseurat joutuivat kutsumaan työntekijänsä kotiin.

Monet lähetystyöntekijät kerryttivät mittavat tiedot Kiinan yhteiskunnasta, mutta valitettavasti heidän usein kapeakatseinen näkökanta vei heidän kirjoituksiltaan ja sanomisiltaan tieteellistä uskottavuutta, Mailasalo huomauttaa. Kapeakatseisuus tosin oli yleistä Kiinaan matkustavien parissa muutenkin, kuten kirjassa käy nopeasti ilmi. Ylimielisyys ja alentuva suhteutuminen kiinalaisiin oli länsimaalaisten parissa yleistä, tosin on kirjassa onneksi päinvastaisiakin esimerkkejä.

Kirjan suuri ansio on siinä, miten Mailasalo onnistuu elävoittämään kerrontaansa. Ihmisten ajatukset ja kokemukset piirtyvät lukijalle elävänä. Joku toinen kirjoittaja olisi saattanut rakentaa kirjan puhtaaksi hahmokavalkadiksi, mutta Mailasalo sivuaa tekstissään myös muuta historiaa. Kirjan alussa esimerkiksi on omat lukunsa, jossa käydään läpi merimieselämän realiteetteja, tautien vaikutusta laivojen miesvahvuuteen ja niin edespäin. Tällaiset yksityiskohdat eivät välttämättä olisi aina tarpeen, mutta ne antavat hyvän kuvan siitä minkälainen koettelemus merimatka Kiinaan asti oikeasti oli.

Vaikka kukaan suomalainen ei lopulta tehnytkään Kiinassa mitään historiallisesti kovinkaan merkittävää, niin kiinnostava kirja heidän kokemuksistaan on kuitenkin saatu tehtyä. Monet kirjan henkilöistä on sen verran värikkäitä, että heistä mielellään lukisi ihan omankin kirjan, mutta valitettavasti useimmista ei taida olla tarpeeksi aineistoa. Onneksi on sentään tämä kirja, Suomalaiset keisarillisessa Kiinassa on oikein kiinnostava teos, jota voi suositella kaikille Kiinan historiasta kiinnostuneille.