Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirjan kannessa on synkkä hahmo: puukko kourassa, musta pussihousuinen puku ja suomenlipunsininen kravatti. Kasvoja ei näy. Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kirja pyrkii kuitenkin antamaan kasvot Suomen 1920–1940-lukujen äärioikeistolaisille liikkeille, jotka nähdään osana laajempaa eurooppalaista fasismia. Niinpä tämä onkin synkkää ja vakavaa historiaa – ei ole oikein sanoa, että vaikkapa muilutukset olisivat vain ”juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä”, kuten eräs tämänhetkisen hallituksemme ministereistä on lausunut.
Suomalaisen fasismin juuret ovat paljolti kansalais- tai sisällissodassa; kirjassa käytetään näistä alkuvuoden 1918 tapahtumista yleensä jälkimmäistä sanamuotoa. Katkeruus ja viha jäivät kytemään myös valkoisella puolella. Syntyi lukuisia yhteiskunnallisia liikkeitä, joihin nämä tunteet kanavoituivat – tutuimpia ovat tietenkin Lapuan liike ja myöhempi Isänmaallinen Kansanliike, mutta huomattavana voimatekijänä oli mukana muiden muassa 1920-luvun lopulla perustettu valkoinen veteraanijärjestö Vapaussodan Rintamamiesten Liitto. Kirjassa luetellaan lisäksi huomattava määrä pienempiä, jo unohduksiin jääneitä seuroja ja yhdistyksiä, joiden päämäärät olivat suunnilleen samanlaiset.
Myös teoksen henkilöhistoriallinen puoli tuo mukaan monelle lukijalle uusia tekijöitä. Vihtori Kosola on kaikille tuttu, samoin lienee Elias Simojoki, mutta heidän lisäkseen mukana vaikuttamassa oli monia henkilöitä yhteiskunnan korkeimmilta portailta ja aristokraattisistakin suvuista, kuten vaikkapa tamperelainen tehtailija Rafael Haarla sekä suomenruotsalaiset runoilijat Bertel Gripenberg ja Örnulf Tigerstedt, joiden kirjeenvaihtoa ja muita näkemyksiä tuodaankin luvun verran esille.
Koska fasismi ja äärioikeistolaisuus ovat viime vuosina saaneet paljon julkisuutta ja herättäneet keskustelua, olisin odottanut kirjalta enemmänkin vetoja nyky-Suomeen, mutta niitä on huomiotaherättävän vähän. Ehkäpä tämä aihe on kovasti arka, vaikka kirjan sävy onkin paikoitellen melko poleeminen. Mutta kun vähänkin seuraa esimerkiksi tämänhetkistä kehitystä pitkin Eurooppaa, voi nähdä, että Suomalaiset fasistit on tärkeä kirja. Huolimatta minun käsitykseni mukaan varsin tarkasta tutkimustyöstä kirja ei myöskään ole ollenkaan akateemisen kuiva, vaan hyvin helppolukuinen ja oikealla tavalla tiedettä popularisoiva.
