Käsiini osui vanha kirja, mutta asia ei vanhene. Lapsuuden traumoja on käsitelty niin monin eri tavoin monissa paikoissa, joskus jopa vitsiksi asti. Tämä ei kuitenkaan ole mikään hauska kirja. Hyvin selkeästi suomalainen psykiatri Martti Paloheimo (1913–2002) kertoo meille aiheesta kotivammaisuus.
Suomalaisen lapsuuden haavoja, josta on surulliset seuraukset. Kun lapsi ei saa kasvaa vanhempiensa rakkaudessa vaan häneen kohdistuu hyljeksintää, piittaamattomuutta, jatkuvaa kieltoa, väkivaltaa… lista on pitkä. Niin isät kuin äiditkin ovat syyllistyneet lastensa huonoon kohteluun.
Kirja on kirjoitettu vuonna 1997 ja aihe on ollut arkaluontoinen, sillä ainahan on opetettu kunnioittamaan isää ja äitiä, joten asioista on vaiettu. Jos niistä on yrittänyt puhua, on vaiennettu, sillä ei saa nousta vanhempiaan vastaan. Martti Paloheimo kertoo, miten jopa ammatti-ihmiset ovat sivuuttaneet sen, jos potilas on yrittänyt puhua lapsuuden kokemuksistaan. On vain ohjeistettu ymmärtämään. Mihin se loputon ymmärtäminen on sitten johtanut – kotivammaisuuteen.
Suomalaisen lapsuuden haavat on erittäin mielenkiintoinen kirja kenelle tahansa. Se voi olla vertaistukea joillekin ja se voi tuoda uutta näkökulmaa siihen, että kaikki eivät vaan ole eläneet onnellista lapsuutta.
Jälleen jään miettimään, kukahan tekisi tutkimuksen näistä vanhemmista. Heidän puheenvuoronsa, miten he asiat näkevät, miksi he ovat kohdelleet omia lapsiaan niin kaltoin.