Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Niilo Koljonen lähti seikkailunhaluisena nuorena matkalle, jollaiselta monet eivät koskaan palanneet. Hän päätti lähteä kaverinsa Viktor Juvosen kanssa katsomaan menetettyä kotiseutuaan Sortavalaa elokuussa 1945. Hän oli suunnitellut matkaa jo aikaisemminkin, mutta nyt se toteutuisi! Pojat ylittivät Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan helposti, mutta törmäsivät rajavartijoihin jo muutaman kilometrin päässä. Nuoruuden loppu, vankeuden alku.
Kuulustelut alkoivat jo raja-alueella ja jatkuivat, kun hänet siiirrettiin lähelle Petroskoita olleeseen leiriin. Kuulustelupöytäkirjat olivat venäjänkielisiä eivätkä loikkarit suostuneet allekirjoittamaan niitä. Edelleen kuulustelut olivat hyvin pitkiä ja ankaria. Lopulta tuomioksi koitui kolme vuotta pakkotyötä laittomasta rajanylityksestä, ei siis kuitenkaan vakoilusta.
Koljosta siirreltiin Kontupohjasta Vienanmeren Sorokan leirille sekä sieltä yllättäen Leningradiin, pahamaineiseen Špalernajan vankilaan. Sieltä kuljetus jatkui lopulta Siperiaan, Taišetin kaupunkiin. Siperiaan päätyminen oli ehkä onni tälle nuorelle miehelle; hän sai työpaikan leirin varastolta ja onnistui hankkiutumaan luottovangiksi. Kun hän myöhemmin yleni varastonhoitajan apulaiseksi, pelko nääntymisestä kovaan työhön ja nälkään poistui lopullisesti.
Koljonen toteaa raportissaan useaan otteeseen, että vankeusvuodet olivat hänen opintomatkansa. Hän kirjoitti leireistä niissä oloissa varsin objektiivisesti havainnoiden sekä ihmisiä että heidän käyttäytymistään eri tilanteissa. Teksti etenee hyvin järjestelmällisesti vankileirien organisaatiosta, sijainnista ja taloudellisesta merkityksestä muun muassa ihmisainekseen vankiloissa ja leireillä.
Koljonen käsittelee myös eri kansalaisuuksia sekä niiden sijoittumista leireille sekä kertoo perusteellisesti elin- ja työolosuhteista. Koljonen kirjaa yllättävän hyvin muitakin Gulag-systeemille ominaisia tietoja, jotka myöhemmin ovat saaneet vahvistuksen monissa muissa maissa julkaistuissa teoksissa (esimerkiksi vankilaolot, kuulustelut, kidutus, olot vankien joukkosiirtojen aikana, rikollisliigojen toiminta leireillä). Osa tiedoista on suoraan leireillä olleilta saatuja kuvauksia tai omia kokemuksia, osa suoraan luokiteltu kuulopuheiksi.
Kirjaa ei niinkään voi katsoa muistelmiksi, enemmänkin reportaasiksi Gulagista, vankileirien saaristosta. Tekstiä ei ole korjattu, joten se on hieman vanhahtavan tieteellistä ja osittain mukana on venäjästä lainattuja sanoja sekä leirielämään liittyvää sanastoa. Koljonen vapautui leiriltä 1948 ja pääsi muuttamaan Kazakstaniin. Vuonna 1950 hän onnistui lopulta palaamaan Suomeen, joutuen heti Suojelupoliisin seurantaan.
Hän suoritti alemman korkekaoulututkinnon 1953, jonka jälkeen hän alkoi laatia tutkielmaa. Tarkoituksena oli haastatella leirillä olleita suomalaisia, jotka olivat palanneet kotimaahan sekä Suomeen muuttaneita inkeriläisiä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut aivan toivotusti, sillä Koljosta epäiltiin maanpetturiksi, vakoojaksi, hänet pidätettiin ja häntä kuulusteltiin muun muassa tämän raportin ja haastattelujen tarkoituksesta. Lisäksi osa mahdollisista haastateltavista ei halunnut edes tavata häntä eikä keskustella menneisyydestään. Raportin käsikirjoitus sekä osa kyselylomakkeista takavarikoitiinkin pariksi vuodeksi, mutta kirjoittaja sai ne takaisin. Alunperin Koljosen tarkoitus oli lähettää kirja julkaistavaksi ulkomaille.
Käsikirjoitus ilmestyy nyt lähes siinä asussa kuin se oli 1950-luvulla tekijän jättäessä sen. Koljonen pääsi 1958 Tammen kanssa sopimukseen kirjan julkaisemisesta, mutta se ei kuitenkaan ilmestynyt. Neuvostoliittoon loikanneilta ja leirilläkin olleilta suomalaisilta on julkaistu useita, hyvinkin eri tyyppisiä elämäkertoja, muistelmia, romaaneja ja päiväkirjoja. Harva niistä on kuitenkaan näin järjestelmällisesti kirjoitettu raportti, jossa on pyritty analysoimaan myös saatavilla olleita tietoja sekä ihmisten ajatuksia ja käytöstä leiriolosuhteissa.
Suomalainen vankileiriraportti on järisyttävää luettavaa jokaiselle Suomen lähihistoriasta, Neuvostoliiton vankileireistä, loikkareista sekä henkiinjäämisvietin voimasta kiinnostuneille. Suosittelen — tämä kuuluu kirjahyllyyn siinä kuin SolzenitsyninVankileirien saaristot!
Kirjan on toimittanut historioitsija Erkki Vettenniemi, joka on ansiokkaasti laatinut johdannon kirjaan sekä taustoittanut ja kommentoinut asioita selventävästi niiden sitä vaatiessa.