Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ensimmäinen eurooppalainen kirja, joka tiettävästi mainitsi teen on Giovanni Ramusion vuonna 1550 ilmestynyt kirja, joka kuvaili kitaanien eli kiinalaisten teenjuontitapoja ja teen terveysvaikutuksia. Suomeen teetä saatiin odottaa kuitenkin vielä hetkinen, tänne tee saapui samoihin aikoihin kuin kahvikin, eli 1700-luvun alussa. Vaikka kahvi tunnetusti nousi Suomessa suositummaksi juomaksi, vielä näinä alkuaikoina tee näyttää kuitenkin olleen se yleisempi juoma. Miksi teen suosio ei sitten lähtenyt Suomessa oikein kunnolla lentoon? Tai minkälaisia teetapoja maassamme on noudatettu ja miten tee ylipäätään on päätynyt suomalaisiin pöytiin? Tässä joitakin kysymyksiä, joihin Sirkka-Liisa Rannan mainio Suomalainen teekirja vastaa.
Vaikka paikalliset tavat ovat vaihdelleet Suomessa yllättävänkin paljon, voidaan maamme teekulttuurin kehitys nopeasti summata sillä, että se sai alkunsa yläluokkalaisena tapana ja – johtuen teen kalleudesta – myös pysyi sellaisena aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Näihin aikoihin teekauppojen tarjonta oli Suomessa yllättävänkin hyvä, ja Rantala myöhemmin huomauttaakin, että pussiteiden yleistyminen 1970-luvulta alkaen oikeastaan supisti irtoteevalikoimia. Eräänlaista takapakkia siis mentiin, ainakin laadullisesti. Tämä on se surkea tilanne, mitä minä lapsuudestani muistelen, tee alkoi maistua vasta siinä vaiheessa, kun tutustuin irtoteehen, joka oli vähitellen taas palaamassa muotiin 2000-luvun alussa. Silti, ei teen alennustilaa voi pelkästään irtopussiteen syyksi vierittää, tee alkoi ylipäätään jo 1900-luvun alkupuolella menettää entistä arvoaan.
Kirjassa annetaan erityistä huomiota Karjalan alueelle ja toki syystäkin, sillä teekulttuuri oli siellä venäläisvaikutuksesta hyvin erilaista kuin muualla maassa. Samovaarit tulevat siten kirjan myötä tutuksi ja tulipa mieleen sellainenkin asia, että jos brittiläisen teekulttuurin muistettavin piirre on kello viiden tee, niin tokihan suomalaisen teekulttuurin lippulaiva täytyy olla karjalainen saunatee vesirinkelin kera. Tässäpä oivallinen perinne uudelleen elvytettäväksi.
Kaikkiaan Suomalainen teekirja on oikein tervetullut lisäys teekirjallisuuden joukkoon, varsinkin ottaen huomioon, että teen historiaa ei tältä näkökannalta ole erityisemmin tarkasteltu. Kirja on miellyttävän helppolukuinen siitäkin huolimatta, että kirjasta löytyy varsin yksityiskohtaistakin tietoa suomalaisista teekauppiaista ja tapakulttuurista. Ilahduttavaa on myös se, että kirjassa on runsaasti kuvamateriaalia, olkoonkin että liiteosaa lukuun ottamatta kuvat ovat mustavalkoisia.
Sen sijaan kirjan jäsentely on minusta toisinaan vähän sekava. Kirja ei etene suoraviivaisen kronologisesti, vaan asioita käsitellään aiheiden mukaan. Tämä johtaa siihen, että asioiden etenemisjärjestys ei tunnu aina ihan loogiselta. Mietin myös olisiko kirjassa voinut käsitellä eri teelajikkeita ja -tuotantoa enemmän. Tietysti nämä asiat tapahtuvat Suomen ulkopuolella, mutta koska kirjassa kuitenkin puhutaan koko ajan eri teelajikkeista, niin asiaan olisi mielestäni ollut ihan loogista paneutua hieman syvällisemmin, vaikka sitten jonkinlaisessa liiteosassa, jos ei muuten. Kaiken kaikkiaan Suomalainen teekirja on kuitenkin varsin onnistunut teos, johon teenystävien kannattaa ehdottomasti tutustua – myös sen vuoksi, että kirjassa tutustutaan myös moniin nykyisiin suomalaisiin teekauppiaisiin, joka ainakin itselleni oli oikein hyödyllistä.