Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Seppo Konttinen puuttuu pamfletissaan ajankohtaiseen aiheeseen eli ruuan hintaan Suomessa. Tätä kirjoittaessani julkistettiin ennuste, että ruoan hinta nousee vuoden 2012 aikana ainakin 6 %. Julkisuudessa kuitenkin toistetaan merkillisiä selityksiä kotimaisen ruuan edullisuudesta, alkuperäisyydestä, puhtaudesta, terveellisyydestä ja muusta mukavasta. Ruuan hinnasta tehdään säännöllisesti erilaisia selvityksiä ja tutkimuksia. Elintarvikebisneksen johto vakuuttaa jatkuvasti, että joka tuotantoportaassa käydään hillitöntä kilpailua. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa ja meidän kuluttajien tyytyväisiä — vai pitäisikö? Kilpailunhan pitäisi alentaa hintoja.
Kaikki vähänkään valistuneet kuluttajat tietävät elintarviketalouden ja siihen liittyvän bisneksen keskittyneen muutaman suuryrityksen ympärille, jotka puolestaan ovat mukavasti kytkeytyneet toisiin toimijoihin. Nämä hallitsevat tukku- ja vähittäiskaupaa ja päättävät lopulta, mitä elintarvikkeet kaupan hyllyssä maksavat. Lähinnä on kyse siis kahdesta ketjusta, joiden hallinnassa on myös paljon muuta toimintaa: auto-, rauta- ja kalustekauppaa, virvoitusjuomia, olutta, hotelleja, matkayrityksiä…
Konttisen mukaan elintarvikemarkkinoilta puuttuu se todellinen kilpailu, vaikka muutamia pieniä yrittäjiä onkin. Ne eivät vain pärjää näille Kahdelle Suurelle. Pikkukaupat, yksityisyrittäjät, myymäläautot ja kyläkaupat on ajettu alas muun muassa kaavoituksen keinoin. Poliitikot puolestaan ovat päättäjinä niin kaavoituksessa kuin ylemmillä tahoilla myös eri hallintoneuvostoissa, yritysten hallituksissa ja niin edelleen. Lisäksi he saavat tästä toimestaan lukuisia palkkioita, alennuksia sekä ovat edunsaajina muun muassa maataloustukiaisissa.
Konttinen teilaa myös bonuskorttitoiminnan, joka palauttaa asiakkaalle vain murto-osan siitä, mikä oli varsinaisen osuustoimintaliikkeen alkuaikojen tavoite ja toimintaidea. Itse asiassa asiakas maksaa bonuskortista tietämättään! Kun tähän lisätään vielä tiedot maanviljelijöiden saamista erilaisista tuista (joista osa on salaisia), voikin kysyä, mistä me kuluttajat oikein maksamme? Miten on mahdollista, että Suomesta viedään elintarvikkeita ulkomaille ja ne ovat siellä edullisempia? No, verohelpotukset ovat sitä varten. Mutta kuluttaja Suomessa maksaa täyden hinnan ja vielä enemmänkin…
Lähiruokaa ei enää juuri ole, jollet saa tutulta viljelijältä ostettua suoraan tuotteita tai kasvata itse omia vihanneksiasi. Kaikki kulkee Vantaan jättimäisten logistiikkakeskusten kautta. Entäpä hiilijalanjälki: kannattaako ostaa Närpiön tuettuja tomaatteja keskitalvella? Närpiön tomaatit – nuo kotimaiset timantit. EU:n myötä hintojen piti alentua, mutta toisin on käynyt. Suomessa syödään Euroopan kolmanneksi kalleinta ruokaa! Lisäksi muun kähminnän myötä kotimaisia yrityksiä on myyty ulkomaille puolisalaa.
Kaupan osuus kuluttajahinnasta on kasvanut koko 2000-luvun ajan, pottia on jaettu ketjun sisällä – kuluttajalle ei ole jäänyt mitään muuta kuin maksuvelvollisuus. Jokaisen lienee pakko syödä jotakin? Milloin suomalaiset alkavat protestoida tätä monopolia vastaan ja vaativat halvempaa ruokaa kaduilla ja toreilla? Vai maksammeko vain tyytyväisenä monta päivää vanhoista tuotteista täyden hinnan ”tuoretuotteena”?
Konttinen puuttuu myös lisäaineisiin, kuljetukseen sekä muuhun elintarvikkeisiin liittyviin tärkeisiin asioihin. Erittäin mielenkiintoinen yhteenveto tilanteesta, jossa kuluttaja on tällä hetkellä ja johon on vaikea päästä vaikuttamaan. Yritystä kyllä on, mutta erilaisten ruokapiirien ja vastaavien toiminta on usein hyvin sitouttavaa eivätkä kaikki näistä edes halua tai pysty ottamaan uusia jäseniä. Samoin asuinpaikka ja joukkoliikenne määräävät monen kulutuskäyttäytymistä, ei ole mahdollista valita sitä mitä haluaisi.
Suosittelen kaikille terveellisestä ja edullisesta ruuasta kiinnostuneille, hinta ja laatu eivät todellakaan läheskään aina kohtaa elintarvikemarkkinoilla toisiaan!