Sisarukset Nell ja Eva asuvat vanhempiensa kanssa hieman eristyksissä, syvällä metsän siimeksessä. Kun yhteiskunta siellä jossain ympärillä hitaasti murentuu, ei muutosta melkein edes tajua. Kohtalon oikusta sisarukset jäävät orvoiksi, ja joutuvat kahdestaan kohtaamaan sen käsittämättömän tosiasian, ettei sellaisia asioita kuin lääkäriä, Harvardia tai balettiryhmiä ole enää olemassa.
Luonto puskee läpi sivistyksen ohueen kerrokseen rapisseista rakosista Nellin ja Evan elämään. Katto vuotaa, sähkögeneraattorista loppuu bensiini. Nell yrittää pärjätä lukemalla tietosanakirjaa, johon on koottu kaikki ihmiskunnan tietämys. Luonto on kuitenkin lopulta se turvallinen ja vastaanottavainen kumppani, joka ruokkii ja piilottaa sisarukset syliinsä.
Toimikoon tälle kirjalle suosituksena jo se, että se on onnistunut kaihertamaan mieltäni kaikki ne noin kymmenen vuotta, jotka edellisestä lukukerrasta ovat kuluneet. Kaikkien näkemieni ja lukemieni ihmiskunnan tuhon kuvausten joukosta se erottuu selvästi positiivisena ja toiveikkaana. Maailman lopusta — sellaisena kuin sen tänään tunnemme — olisi mahdollista selvitä. Liittoutumalla keskenään ja ympäristönsä kanssa ihmiskunta pärjäsi hyvin pitkään ilman sähköä, juoksevaa vettä ja teollisia elintarvikkeita.