Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Suo muistaa puhuu ajankohtaisista teemoista: ilmaston lämpenemisestä, lajikadosta, maapallon huonovointisuudesta. Luonnon pelastamiseksi tarvittaisiin isoja tekoja mieluummin juuri nyt. Vaikka yksi ihminen voi niin vähän, jokaisen tulisi kuitenkin tehdä jotain. Kaunokirjallisen tarinan sisälle on upotettu luonto- ja luonnonsuojeluasiaa, sen Jenni Räinä on tehnyt todella taitavasti. Hän ei heristä sormea, ei romantisoi, ei yksipuolista. Tietoa välittyy tarinan henkilöiden puheen, ajattelun ja tekojen kautta. Kerronta on selkeää ja konstailematonta. Luontokuvaukset ja luonnon läsnäolo tekstissä huikeaa.
Päähenkilöitä on kaksi: Juho ja Hellä. Tai oikeastaan kolme, sillä suo on kaiken aikaa voimakkaasti läsnä. Juho on huolissaan luonnon monimuotoisuuden häviämisestä, ympäristötuhoista ja maailman tilanteesta. Hän ei jää pelkästään puheen tasolle vaan haluaa kantaa konkreettisesti vastuunsa luonnon pelastustyössä. Juho muuttaa maalle perintömaansa lähellä olevaan autioksi jääneeseen kouluun, perustaa saman henkisten ihmisten kanssa Koskenniska-ekoyhteisön, jonka tavoite on elää täysin omavaraisesti. Omavaraisuus vaatii kovaa työtä, on vaikeaa, tulee epäonnistumisia. Juhon päämäärä on ennallistaa ojitettuja soita hiilinieluiksi ja suoluonnon elvyttämiseksi. Ennallistamisen yhteisö aloittaa Juhon perintömaalla olevasta suosta.
Kuinka suuri merkitys ennallistamisella olisi suolla viihtyville lajeille. Ja kuinka juuri suot tarjosivat ennen pitkää mahdollisuuden saada aikaan kokoaan suurempi merkitys ilmastokriisin hillinnässä. Jos suolla oli kymmenenkin sentin turvekerros, se varastoisi saman verran hiilidioksidia kuin metsä.
Hellä tulee tyhjentämään koulun lähellä olevaa isoisänsä taloa. Isoisä on kuollut, talo jäänyt autioksi. Talo pitää tyhjentää tavarasta, jolla ei ole enää käyttöä eikä merkitystä, sillä ”ilman vaaria aarteet olivat muuttuneet merkityksettömiksi: kuitit, kirjeet, pinssit ja valokuvat. Ne olivat enää tavaroita tavaroiden joukossa”.
Tyhjennysprojektin myötä Hellä tutustuu kyläyhteisöön. Autioiksi ovat jääneet monet mutkin kylän taloista. Tuttu kyläyhteisö on muuttunut, palvelut hävinneet ja elinolot vaikeutuneet.
Hellä tutustuu myös Juhoon ja hänen yhteisöönsä. Juhon idealistisille ajatuksille Hellä olisi aikaisemmin hymähtänyt. Ei enää nyt, sillä hän näkee, mistä Juho puhuu. Edistyksellinen maailma on muuttunut dystopiaksi, ilmasto lämpenee vauhdilla, käydään sotia ja luonnonvaroja tuhlataan. Vaikka monien tietoisuus luonnon rajallisuudesta on kasvanut, silti kansalaiset valitsevat valtion johtoon populisteja ja omaa etua ajavia politiikkoja, jotka vähät välittävät luonnon voimavarojen säästämisestä. Hallitukset kertovat kilvan, että juuri nyt ei ole varaa hidastaa, taloudellisen kasvun on jatkuttava entisellään. Ja se vaatii lisää energiaa. Hellä pohtii surullisena:
Koskenniska ei riittänyt, kymmenetkään yhteisöt eivät riittäneet. Ne jäivät massojen alle, jotka elivät ja kuluttivat kuten aina. Lensivät Välimeren saarille rakastelemaan tai Itävaltaan laskettelemaan viimeisille lumille…”
Surullinenhan tämä tarina on, epätoivokin herää: onko enää mitään tehtävissä luontokatastrofin pysäyttämiseksi. Herää myös toivoa, aina voi tehdä jotain. Niin Suo muistaa -romaanin henkilöt tekevät, kukin omalla tavallaan. Yhdessä ja erikseen. Lohtua antaa luonto, sen itseisarvo, ikiaikaisuus ja viisaus.
”Suon pinta oli tyyni. Aapa rajautui lehtipuiden ja kuusten rintamaan. Ilta hämärtyi, mutta laskevan auringon valossa koivut ja haavat säkenöivät keltaista ja punaa. Käynnissä oli viimeinen karnevaali ennen pimeää. Hellä pidätteli hengitystään ja kuunteli. Aivan kuin maiseman läpi olisi kuulunut kiääh. Hän katsoi äänen suuntaan, siristeli silmiään. Ehkä etäällä kaarteli haukka, kenties vain korppi, kenties ei mitään.”
Suosittelen!