Heli Vaaranen: Sunnuntaina Manhattanilla

Sunnuntaina Manhattanilla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kesä 1979 Hollolassa. Nuori Heli Kokkala nostaa perunoita kotipellolla ja elää tavallista maalaiselämää vanhempien hoivissa. Sitten äiti päättää lähettää Helin söpön koulukuvan kauneuskilpailuun ja elämä muuttuu. Helistä tuli Anianneito ja samalla hän sai ensimmäiset tarjoukset mallisopimuksesta. Vuonna 1980 hän lähtee ensimmäistä kertaa Pariisiin, osaamatta kieltä ja tuntematta mallimaailmaa lainkaan. Hyppäys todelliseen tuntemattomaan toi hänet puolestaan tunnetuksi.

Hän teki töitä Pariisissa, paljonkin ja työskenteli Tokiossakin. Ehkä suurimman osan työtään hän teki selkeästi rakastamassaan New Yorkissa. Ympäristössä, jossa istuttiin limusiinin penkillä, ystävien Andy Warholin ja Stuart Pivarin kanssa – tavallisella sunnuntailöytöretkellä kirpputorille näet. Heli opiskeli myös taidetta, työskenteli galleriassa ja asui Stuart Pivarin yläkerrassa.

Helin löysi 1980-luvun puolivälissä jetset-juhlista, miljönäärien mukana taidenäyttelyiden avajaisista tai ravintolan illallispöydästä Jerry Hallin ja Faye Dunawayn kanssa tai Bianca Jaggerin kanssa yhteisessä valokuvassa. Kun Andy Warhol menehtyy tavallisen leikkauksen jälkeiseen yllättävään komplikaatioon, se vaikuttaa koko ystävä- ja seuraajapiiriin. Tuntuu kuin kaikki ilo olisi yhtäkkiä loppunut ja maailma tuntui kovin tyhjältä.

Heli kuitenkin yrittää jatkaa elämäänsä New Yorkissa, mutta jokin ei vain tunnu oikealta. Hän on ennenkin palannut matkoiltaan välillä kotiin ja niin hän tekee nytkin. Palatakseen lopullisesti. Mallin töitä hän ei kuitenkaan jätä, vaikka työtilanne ei ehkä ole paras mahdollinen. Töiden lisäksi hän aloittaa opiskelut iltakoulussa… ja tämän enempää ei kirjassa enää kerrotakaan. Muuten voi vain todeta, että hän kirjoitti ylioppilaaksi, opiskeli ja valmistui valtiotieteiden tohtoriksi sekä psykoterapeutiksi. Tällä hetkellä hän toimii Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajana. Ei hullummin perunapellolta Pariisiin malliksi lähteneeltä perhetytöltä?

Kirja on raikas, kaunis ja hauskakin tarina suomalaismallin tiestä huipulle ilman minkäänlaista koulutusta ja opastusta. Toisaalta se on myös täynnä vastakohtia ja mahdollisuuksia, joissa olisi voinut käydä toisinkin. Itse pidin tästä aikakauden ja varsinkin taide-elämän kuvaajana, koska Andy Warhol on eräs suosikeistani. Hänen hahmonsa loi myös selkeän vaikutuksen Heliin.

Suosittelen elämäkerroista ja taiteesta pitäville, myös mallimaailmaa ja siinä eläviä kadehtiville – ehkä mitään kadehdittavaa ei kuitenkaan ole?

Kauniit kuvaliitteet ja erikoinen graafinen ilme kruunaavat tämän kirjan täysin omanlaiseksi kokonaisuudekseen.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...