Anja Portin: Sumupuiden kirja

Sumupuiden kirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jotain on vialla. Katson ylös pimeää taivasta vasten piirtyvään latvukseen. Se huojuu, vaikka on tyyntä. Lehdet alkavat kahista. Ne kahisevat koko ajan vain kovempaa, oksat alkavat paukahdella, ne katkeilevat, koko puu korahtelee. Meteli yltyy, on kuin orkesterin soittimet olisivat villiintyneet.

Anja Portinin lapsille ja nuorille suunnatut romaanit käsittelevät taitavasti aiheita, jotka ovat kipeitä monelle nykynuorelle. Hänen edellinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2020 voittanut teoksensa Radio Popov käsitteli nuorten yksinäisyyttä ja näkymättömyyttä ja tänä syksynä ilmestynyt Sumupuiden kirja puolestaan vie meidät maailmaan, jossa pelätään ilmaston muutosta ja ihmisen luonnolle aiheuttamia vahinkoja sekä ollaan epäileväisiä vieraita ihmisiä ja heidän tarkoitusperiään kohtaan nuoren silmin katsottuna.

Usvavuoren alarinteiden metsissä koiransa ja parhaan ystävänsä Kastanjan kanssa viihtyvä Magda Mustalintu todistaa kaukaa maanvyörymää, joka hautaa hänen äitinsä elävältä. Äiti on kertonut Magdalle siskosta, joka asuu vuoren toisella puolen ja Magda päättää lähteä etsimään äitinsä siskoa, joka on hänen ainut jäljellä oleva perheensä. Tätiä etsiessään hän eksyy Usvavuoren huippua kiertävään läpipääsemättömään sumuun mutta pääsee ystävän avulla sumun halki sumupuiden valtaamaan irralliseen maailmaan. Tästä hänelle vieraasta paikasta Magda löytää sekä vastauksia omaan menneisyyteensä että kahden toisista erillään olevan maailman yhteentörmäyksen ja uudet ihmissuhteet, jotka auttavat hänet muutoksessa eteenpäin.

Portin kirjoittaa taitavasti tarinaa, joka yhdistää tavanomaisia nuorten kohtaamia arjen haasteita ja toiveita aiheisiin, jotka ovat suurempia ja monimutkaisempia eivätkä ne ole aikuisillekään yksiselitteisiä. Todellisuus jonka hän Sumupuiden kirjassa luo, on tuttavallisen lähellä meidän omaamme, mikä tekee maailmasta samaistuttavan. Maailmassa on kuitenkin myös sopiva ripaus mystiikkaa, jotta tiedämme olevamme jossain toisaalla.

Sumupuiden kirja on viihdyttävä kertomus, joka Radio Popovin tapaan sopii mainiosti nuorille lukijoille mutta toimii hyvin myös aikuiselle lukuyleisölle. Paula Melan tekemä kuvitus on myös erityismaininnan arvoinen, sillä se visualisoi monet tärkeät tarinan käänteet kauniisti lukijalle.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...