Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ragnar Jónassonin trilogia poliisi Hulda Hermannsdóttirin elämästä ja murhatutkimuksista on hyvin erikoinen rakenteeltaan. Sen ensimmäinen osa, Pimeys, kuvasi eläköitymässä olevaa Huldaa, toinen osa, Saari, kertoi hänestä kymmenen vuotta aikaisemmin ja tämä viimeinen osa Sumu sitten siitäkin kymmenisen vuotta taaksepäin.
Ragnar Jónasson on varsinainen mestari kuvaamaan pahaenteistä tunnelmaa, sen tiivistymistä hetki hetkeltä ja purkautumista erilaisiin kliimakseihin tai kirjailijan tyylin tuntien ehkä paremminkin antikliimakseihin. Tämänkin kirjan rikosjuonet, joissa nuori nainen katoaa ollessaan romaaninkirjoitusretkellä pitkin Islantia sekä keski-ikäisen Itä-Islannin perukoilla asuvan pariskunnan murha, ovat itse asiassa rikoskirjallisuuden lukijoille sinänsä melko tuttua tavaraa. Mutta Jónassonin tapa kuvata niitä on jotain aivan muuta; se on minusta kerrassaan ainutkertaista.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuodenvaihteeseen 1987–1988. Lukija saa tutustua eristyneissä oloissa maatilalla asustavaan maanviljelijäpariskuntaan Erlaan ja Einariin. On tulossa joulu, ja valmisteluja on tehty: kuusi, lahjat, jouluruoat. Lunta sataa valtaviksi kinoksiksi; maatilalta on silloin mahdoton lähteä mihinkään. Pariskunnalla ei ole televisiota, mutta radiosta on tarkoitus kuunnella perinteinen aattohartaus. Joulunvietto kuitenkin keskeytyy, kun oven takana kolkuttelee kutsumaton vieras.
Hulda on jo aiemmin ryhtynyt tutkimaan nuoren Unnurin katoamista. Unnur oli matkalla pitkin Islantia, mutta sitten hänen vanhempansa eivät enää saaneet häneen yhteyttä, mikä oli muutenkin vaikeaa ja harvinaista aikana ennen kännyköitä. Mutta samaisena jouluna Huldan maailma romahtaa täysin. Hänen perheessään sattuu hirvittävä tragedia, jonka laadun sarjan aiemmat osat lukeneet tietävät, mutta enpäs nyt kuitenkaan aio paljastaa sitä tässä. Ahdistunut Hulda paneutuu töihinsä tavallistakin enemmän. Kuten arvattavaa on, hän pystyy lopulta ratkaisemaan nämä tapaukset yllättävään loppuun asti, mutta Hulda ei silti ole tyytyväinen tai ainakaan onnellinen.
Kirjan tunnelma tiivistyy sivu sivulta, ja myös sivu sivulta se on yhä pelottavampi, yhä kaameampi. On pakko myöntää, että vaikka olen lukenut elämässäni hyvin suuren määrän dekkareita ja jännityskirjoja, Sumun hurja tarina ei jättänyt minua rauhaan enkä itse asiassa uskaltanut edes lukea sitä aivan ennen nukkumaan menoa, ettei sen pahaenteinen hehku olisi päässyt uniini. Harvinaista herkkua siis!
