Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
True crime -genre on jäänyt itselleni enimmäkseen vieraaksi, mutta Sulkavaras : Vuosisadan kummallisin luonnonhistoriallinen varkaus esittelee sen verran erikoisen tapauksen, että kirja väkisinkin herätti mielenkiinnon. Erikoisen tapauksesta tekee ensinnäkin itse ryöstön kohde: joukko luonnontieteellisen museon harvinaisia lintuja ja tarkalleen ottaen kyseisten lintujen poikkeuksellisen kauniit sulat. Eipä itse ryöstäjäkään ole sitä tavanomaisinta sorttia; opinnoissaan menestyvä nuori huilisti Edvin Rist ei todellakaan sovi tavanomaiseen hiipparin profiiliin.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi varastaa sulkia, on sekä kirjan kirjoittajan Kirk Wallace Johnsonin että lukijan ensimmäinen hämmästynyt reaktio tapaukseen. Omassa elämässään hieman ajelehtiva Johnson alkaa kiinnostua tapauksesta lopulta siinä määrin, että voidaan jo puhua jonkunlaisesta pakkomielteestä. Miehen pitkälliset tutkimukset vievät lopulta mitä eriskummallisimpiin tilanteisiin ja pian kirja, joka kertoo varkaudesta, muuttuukin joksikin muuksi; tutkielmaksi ihmisestä ja ihmisen suhteesta luontoon.
Edvin Rist kuuluu nimittäin erikoiseen perhonsitojien alakulttuuriin, jossa harrastetaan viktoriaanisia perhoja. Harva harrastus onnistuu kuulostamaan yhtä harmittomalta, mutta asiaan liittyy synkkä puolensa. Monimutkaiset, visuaalisesti upeat perhot eivät kelpuuta mitä tahansa höyheniä, vaan vain harvinaisemmat ja nykyään enimmäkseen uhanalaisten lintujen sulat käyvät.
Harrastuksen juuret vievät synkkään aikaan 1800-luvun lopulla, eli aikaan, jota historioitsijat kutsuvat suureksi tappamisen ajaksi: vuosisadan kolmella viimeisellä vuosikymmenellä tapettiin enemmän villieläimiä kuin koskaan koko planeetan historiassa. Jopa satoja miljoonia lintuja tapettiin niinkin tähdellisen asian kuin muodin vuoksi. Sulkien arvosta sanoo jotain se, että kun Titanic upposi, sen arvokkain lasti olivat neljäkymmentä sulkalaatikkoa, sulat kun olivat markkinoiden arvokkain myyntiartikkeli heti timanttien jälkeen.
Viktoriaanisten perhojen harrastaminen on kuin viimeinen linkki tähän vanhan maailman asenteeseen, jossa luonnonvarat ovat oikeastaan olemassa vain ihmisten tarpeiden tyydyttämistä varten – olkoot kyseiset tarpeet miten pikkumaisia hyvänsä. Luulisi, että jopa pari sataa höyhentä sisältävä perho takaisi edes satumaisen kalaonnen, mutta kalastuksessa ne ovat kohtuullisen hyödyttömiä, eikä niitä nykyään siihen tarkoitukseen edes tehdäkään. Kyseessä on siis enemmänkin taide- ja keräilyharrastus.
Johnson tapaa matkoillaan sekä alan harrastajia, museon työntekijöitä että tiedemiehiä. Käy ilmi, että varastetuilla linnuilla oli kuin olikin suurta tieteellistä arvoa, eivätkä ne vain pölyttyneet laatikoissa hyödyttöminä niin kuin Edvin Rist myöhemmin varkauttaan puolustelee. Niin, lopulta Johnson pääsee jopa haastattelemaan itse Ristiä. Näistä tapaamisista kiteytyy lopulta näkymä ihmiskunnan kahteen piirteeseen; uteliaisuuteen ja tiedonhaluun, pyrkimykseen säilyttää yhteistä perintöä ja toisaalta vaurauden ja statuksen keräämiseen hinnalla millä hyvänsä.
Sulkavaras onnistuu olemaan hyvin monitahoinen teos. Se kertoo rikoksesta, ja salapoliisin työstä mutta yhtä lailla se on myös muistelma ja siinä sivussa käsittelee mielenkiintoisesti ornitologiaa, tiedettä ja historiaa. Itselleni kirjan mieluisin osio oli ehkä kertomus Alfred Russel Wallacen roolista paratiisilintujen tarinassa. Wallace on jäänyt historiankirjoihin miehenä, joka melkein kehitti evoluutioteorian ennen Darwinia, mutta hänen vuotensa Borneossa lintujen parissa olivat itselleni aivan uutta tietoa. Wallace vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta kaverilta, että miehen elämäkerran lukeminen voisi olla joskus paikallaan. Monipuolinen ja yllättävä Sulkavaras siis ehdottomasti on, tähän kun vielä yhdistää Johnsonin vetävän kirjoitustyylin niin lopputuloksesta ei voi olla pitämättä.