Jarkko Sipilä: Suljetuin ovin

Suljetuin ovin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suljetuin ovin on Jarkko Sipilän kahdestoista komisario Takamäestä kertova dekkari. Tämä kirja kertoo muun muassa siitä, kuinka löysästi Suomen oikeuslaitos kohtelee raiskausrikokseen syyllistyneitä, ja siitä, mitä pahaa ihminen saakin aikaan, vaikka istuisi vankilassa paksujen seinien sisällä. Sipilän tapa kirjoittaa on hyvin realistinen ja itse tarinaan lukija uppoaa nopeasti.

Komisario Takamäki menettää kotinsa ja omaisuutensa rajussa tulipalossa. Heti on selvää, että palo on tahallaan sytytetty. Mutta kuka haluaa kostaa ja mitä? Kostoa kovaan ääneen vannovat ovat vaarattomia. Paljon pahempaa tuhoa aiheuttavat ne, jotka eivät lainkaan uhoa. Tulipalon syyn selvittäminen siirtyy keskusrikospoliisille. Takamäki jatkaa aiemmin tapahtuneen raiskausjutun tutkintaa aiemmista kirjoista tuttujen poliisien kanssa. Jo selvitetty juttu saakin uusia käänteitä ja valitettavasti tulee myös uusia ruumiita.

Tutkinta sujuu melko rutiinimaisesti, kunnes Anna Joutsamon päälle yritetään ajaa. Siinä vaiheessa suurin osa onkin jo tajunnut, että joku tosiaan haluaa kostaa. Kun Suhonen sotkeentuu Krp:n selvittämään huumevyyhtiin, on soppa valmis! Takamäki ja Joutsamo, toimittaja Sanna Römpötti ja asianajaja Nea Lind houkutellaan ansaan ja he joutuvat todelliseen hengenvaaraan. Ei siinä rytäkässä valitettavasti uhreiltakaan vältytä. Kirjan loppu piti ihan ”ahmia”, kun halusi tietää mitä kenellekin loppupeleissä käy.

Oli mielenkiintoista lukea vaihteeksi tarinaa, jossa poliisit itse ovat vaarassa. Aiemmista kirjoista tutuiksi tulleet henkilöt ovat jo niin tuttuja lukijalle, että heidän puolestaan sai tässä kirjassa jo vähän pelätä. Sympatiat ainakin ovat täysin kirjan päähenkilöiden puolella. Tästä kirjasta ei puutu toimintaa ja kylläpä tuntuikin että kirja loppui jälleen kerran aivan liian nopeasti! Jarkko Sipilä osaa tosiaan kirjoittaa koukuttavasti.

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...