Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hiljattain kuolleen akateemikko Veijo Meren tuotanto ei ole minulle ennestään tuttua. Tuli aika korjata tämä vika, joten tartuin kirjastossa ensimmäiseen käsiini osuneeseen Meren romaaniin. Suku on kesäinen kuvaus 1930-luvun maalaiselämästä – ajalta, jolloin sota ei vielä ollut vienyt pikkupojan viattomuutta.
Ollaan siis kesässä, jossain Riihimäen tai Hausjärven suunnalla (Biografiakeskuksen Meri-artikkelin mukaan juurikin Ryttylässä, Meren isovanhempien kotitilalla), jonne sotaväessä palvelevan Kyöstin poika Reino on jätetty kesäksi setien ja tätien hoiviin. Dementoituneesta mummosta ei juurikaan apuja ole. Poika seurailee sukulaistensa ja naapuriensa elämää, salakuuntelee heidän keskustelujaan ja tekee pieniä kolttosiaan. Tapahtumat virtaavat sen kummempaa syy-seuraussuhdetta noudattamatta, tai siltä se ainakin keskenkasvuisen kertojamme näkökulmasta näyttää. Totuus on tietenkin syvemmällä: ihmissuhteita, ihastuksia, pettymyksiä, draamaa – sitä löytyy, mutta sitä pitää osata etsiä.
Suvun viehätys on juuri kertojanäänen viattomassa lapsellisuudessa. Kaikki mukana olevat henkilöt ovat itsestäänselvästi sitä, mitä ovat. Heikki on Heikki ja Raimo on Raimo, eivät he sen kummempaa selitystä kaipaa. Ja juuri tämä selittelemättömyys tuntuu alkuun hankalalta – keitä nämä ihmiset oikein ovat? Kuitenkin Meren näkökulma on tarkkaan harkittu. Vähitellen sukulaisten keskinäiset suhteet ja sekalaisten kyläilijöiden visiittien syyt alkavat istua oikeaan järjestykseensä. Suku vie mukanaan.
Vaikka lopulta kyseessä on tuokiokuvien ja anekdoottien kokoelma, punainen lanka löytyy. Veijo Meren Suku on kaunis, valoisa ja hengittävä romaani, jota kyllä kelpaa suositella. Taidanpa hakea kirjastosta lisää Veijo Merta.
