”Hässin joukoittain tyttöjä täällä!”
”Kesäkuun viidentenätoista Hermeros, Phileterus ja Caphisus kävivät pukilla täällä.”
Seinäraaputuksia Amaran kammiossa.
Elämää orjana Pompejin halvassa bordellissa. Historiaan matka siis, aikaan ennen Jeesusta. On vähän rajumpi meno, kieleltäänkin suorasukaisempaa, kuin Mart Sanderin Litsideissä, herrain hienossa ilotalossa Tallinnassa toisen maailmasodan aikoina vieraan vallan puristuksessa. Tässä englantilaisen Elodie Harperin Sudenluolassa ei armoa tunneta: väkivaltaa ja alistamista on niin asiakkaiden kuin bordellinpitäjä Felixin kynsissä riittämiin.
Lääkärin tytär Amara on rahdattu Kreikasta orjuuteen päinvastaisiin olosuhteisiin mitä kotona. Ystävyyssuhteet toisten orjanaisten kanssa toimivat, jotain lohtua sentään. Mutta tuo isäntä Felix on armoton orjilleen.
Amara oppii ammatin niksit, muttei sopeudu osaansa ja aloittaa ”työn”, kauneutensa ja soittotaitonsa avulla, vapautuakseen orjuudesta. On löydettävä rikas mies, joka voi tarjota tien vapauteen. On elettävä vastoin tunteitaan, on oltava tavoiteltava vilpillisin keinoin. Kuluttavaa.
Kirjailija Harperin on koukutettava lukijansa mukaansa siinä missä ilotyttö Amaran koukutettava rikas asiakkaansa vapauttajakseen. Kirjailija onnistuu nopeasti, Amaralla tie on tuskaisempi ja kun Sudenluola-trilogiasta on kysymys, on oletettavaa, ettei ensimmäinen onnistuminen niin vain onnistukaan.
Sarjassa on ilmestynyt toinen osa jo suomeksi: Kultaisen oven talo.
Voi mennä luettavaksi sekin? Sen verran historian havinaa ja totuuttakin sarja sisältää, ettei aivan viihteeksi mene. Myös Amaran tunne-elämän kuvaus kiinnostaa kyllä.