Ikäsyrjintään taipuvainen saattaisi katsella Suden jälkeä paheksuen. Mitä voi antaa nuoremmalle lukijalle lähes 90-vuotiaan kirjailijan kirja, jonka pääosassa toikkaroi 70-vuotias hyvinvoiva ruotsalaismies? Vastaus on tietysti: paljonkin, etenkin kun se lähes 90-vuotias kirjailija on Ruotsin kansallisaarre, vuonna 1959 kirjallisen uransa aloittanut Kerstin Ekman.
Tämän kompaktin romaanin pääosassa on juuri 70 vuotta täyttävä Ulf, Uffe, joka on tehnyt pitkän uran metsästyksenjohtajana ja työn puolesta metsähallituksella hakkuita suunnitellen. Juuri ennen syntymäpäiväänsä Ulf näkee suden ja tämä kohtaaminen niksauttaa Uffen sisältä jonkun pienen vivun peruuttamattomasti toiseen asentoon. Ehkä muutos on ollut kehkeytymässä jo muutenkin, mutta susi on se viimeinen korsi. Eläinten tappaminen alkaa tuntua pahalta.
Uffen metsästysporukka saa sudenkaatoluvan ja onnistuukin kaatamaan naarassuden. Se ei ole Uffen näkemä uros, mutta metsästysporukka tietää kyllä senkin olemassaolosta. ”Se helvetin tuholainen on pakko listiä!”, uhoaa joku metsästäjistä. Uffea kuvottaa ja samalla hän tietää aikansa metsästyksenjohtajana olevan lopussa.
Jostain syystä Uffe ei pysty kertomaan suden kohtaamisesta tai ajattelunsa muutoksesta vaimolleen Ingalle. Tarkkana ihmisenä Inga kyllä huomaa, että jokin on muuttunut:
Tarkoitin jotain askarrusta ajatuksillesi. Mikset ottaisi työn alle niitä jahtipäiväkirjojasi.
Minkä pahalaisen takia pitäisi lukea kaikista, jotka on tappanut?
Inga oli pitkään vaiti. Sitten hän sanoi:
Sanoitko kaikista, jotka?
No tietysti, minä vastasin. Joka ainoa hemmetin jänes on merkattu ylös.
Sinä sanoit että kaikista, jotka.
En oikein tajunnut, mihin hän pyrki, joten pysyin vaiti.
Ennen olisit sanonut kaikesta, minkä.
Suden jälki on hieno kirja. Se kuvaa taidokkaasti monia mielenkiintoisia asioita. Ensinnäkin on Uffen ajattelun muutos ja se kehitys, miten edistysuskoisesta metsätalouden työkalusta kuoriutuu kriittisempi suhde ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Toiseksi kirja on hieno kuvaus Uffen ja Ingan pitkäikäisestä avioliitosta ja kahden vanhenevan ihmisen vuorovaikutuksesta. Kolmanneksi kirja luotaa muistia ja muistamista, kun Uffe pohdiskelee vanhoja jahtimuistojaan ja miettii, missä määrin muistot ovat luotettavia ja missä kohtaa nykyinen ajattelu värittää vanhoja muistoja uusin sävyin.
Eikä Kerstin Ekman olisi Kerstin Ekman, ellei tarinassa olisi vähän rikoselementtiä. Tarinassa tapahtuu hurjia käänteitä ja kirja huipentuu rikokseen, jonka selvittelyyn Uffekin sekaantuu. Ei rikosjuonta niin paljoa ole, että Suden jälkeä lähtisin dekkariksi luokittelemaan, mutta onpahan vähän jotain mysteeriä ihmeteltäväksi ja rakentamaan kirjalle tyylikäs ja jännittävä lopetus.
Kirja on luonnollisesti kaikella kokeneen mestarin ammattitaidolla kirjoitettu. Suomennos on vuodesta 1998 asti Ekmanin teokset suomentaneen Pirkko Talvio-Jaatisen käsialaa ja tyylikästä työtä sekin. Ei siis ole mitään syytä ikäsyrjinnälle. Vuonna 1933 syntynyt Ekman on tiukasti kiinni ajankohtaisissa asioissa. 70-vuotiaan ruotsalaismiehen ajatusmaailma ja elämänpiiri voi hyvinkin olla tutustumisen arvoista.