Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Näin on ihmisellä laho pää. En ollut ennen lukenut Stylesin tapausta, mutta elokuvan katsoin, kun se vuosi sitten tuli osana Poirot-elokuvien kesäputkea. Vaan niin vain tapauksen yksityiskohdat olivat jo kadonneet päästäni! Takakansitekstin perusteella sekoitin sen itse asiassa ensin ihan eri tapaukseen (jonka nimi puolestaan pakenee päästäni nyt tyystin). No, ihan täysin en sentään ollut unohtanut juonta, erityisesti yhden olennaisen kiemuran muistin, mutta varsinainen pääkoukku pääsi taas yllättämään.
Oivallinen dekkarihan tämä Stylesin tapaus on, etenkin kun ottaa huomioon, että kyseessä oli Agatha Christien debyyttiteos. Tämä Christien uran 100-vuotisjuhlan kunniaksi tehty uusi laitos on edelleen vanha Paavo Lehtosen suomennos vuodelta 1970, mutta Alice Martin on tarkistanut sen. Lopputuloksena on oikein sujuva ja luettava suomennos. Lisäksi tässä laitoksessa uutta on John Curranin esipuhe, joka kertoo kirjan synnystä ja lisäksi Christien muistikirjoista löytynyt alkuperäinen versio kirjan ratkaisuluvusta, jossa Hercule Poirot pitää puheenvuoronsa.
Tämä muutos onkin mielenkiintoinen. Christie kirjoitti alun perin Poirot’n puheenvuoron osaksi tapauksen oikeudenkäyntiä. Tämä ei syystä tai toisesta miellyttänyt kustantajaa, joten luku kirjoitettiin uusiksi ja lopputuloksena Poirot pitää ensimmäisen salonkipuheensa, josta tulikin sittemmin Poirot’n varsinainen tavaramerkki.
Stylesin tapaus esittelee saman tien kapteeni Hastingsin, joka toimii tarinan kertojana. On ensimmäisen maailmansodan aika ja Hastings on lomalla sairaalasta, jossa on ollut toipumassa haavoittumisestaan. Hastings saa kutsun Styles Courtiin, jossa vietti aikaa lapsena, ja tulee siten vedetyksi mukaan tapahtumiin. Paikkakunnalla majailee myös Belgiasta sotaa paenneessa porukassa mukana tullut salapoliisinero Hercule Poirot, jonka Hastings tuntee aikaisemmin. Kirjassa tekee ensiesiintymisensä myös Scotland Yardia edustava komisario Japp.
Itse tapaus on oikein nokkela murhamysteeri, jonka ytimessä on näppärä lakitekninen kikka ja taustalla Christien hyvä tuntemus lääkkeistä ja myrkyistä. Päällisin puolin tapaus näyttää oikein selkeältä: vanha rouva on kuollut strykniinimyrkytykseen ja pääepäilty on onnenonkijalta vaikuttava uusi, selvästi rouvaa nuorempi aviomies, jota kaikki sukulaiset ja muu lähipiiri vihaavat jo valmiiksi. Mutta eihän tämä olisi mysteeridekkari, jos tapaus olisi noin yksinkertainen…
