Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun sain tämän kirjan käsiini, jo alkuteksti oli lupaava: Ennen kuin aloitat -kappaleessa tulee kaikki kiteytettyä, miksi ja miten kirja on kirjoitettu. Hän varoittaa myös siitä, että hän kiroilee kirjassa eli jos ei tykkää, niin voi lopettaa jo siinä vaiheessa. Steve Lukather antaa heti kättelyssä jotenkin niin avoimen rehellisen vaikutelman, että olin myyty – eli loistava myynti(esi)puhe.
Kirja etenee kronologisesti ja tarinaa ja tapahtumia piisaa, koska on 60 vuotta kerrottavaa. Jotenkin tykkäsin eniten siitä lapsuus- ja nuoruusvaiheesta, kun isä ja äiti olivat vielä kuvioissa. Kuinka Steve halusi kitaristiksi jo hyvin pienenä. Tyyli, miten kaikki kerrotaan, on ihanan humoristinen.
Ennen Totoa hän soitteli monessa kokoonpanossa. Kun tuli ilmi, että hän oli ollut Boz Scaggsin yhtyeessä, oli pakko kaivaa luuri ja kuunnella Boz Scaggs -biisi ja antautua muisteloihin. Muutenkin oli hyvä ottaa aina luurista biisi, jos ei heti muistanut, miten se meni, kun jotain biisiä käsiteltiin.
Mikään vitsikirja tämä ei kuitenkaan ole, sillä se, miten Toto syntyi ja kaikki ne ongelmat, joita Steve Lukatherin elämässä oli, eivät parane kieli poskessa kerronnalla. Välillä tulee paha mieli, kun lukee, miten katuvaisena hän selostaa tapahtumia, joista ei ole millään lailla ylpeä. Surettaa mukana, kun Steve kertoo, kuinka joku ja niin moni hänen ystävistään menehtyy, etenkin isä, josta hän ei edes kykene kertomaan.
Kun hän puhuu lapsistaan, tuntuu kuin sivuilla alkaisi paistaa aurinko. Lapset ovat hänelle parasta, hän todella tuntuu rakastavan eniten lapsiaan. Se tuntuu lohdulliselta. Kirjassa on kuvia ja jos nälkä kasvaa, voi netistä kaivaa lisää.
Kaiken punaisena lankana on kuitenkin Toto-yhtye, sen syntyminen ja miten se menestyi. Yhdysvalloissa yhtyettä ei oikein koskaan arvostettu, kuten muualla maailmassa. Yhtyeen jäsenistä ja sen sisäisistä solmuista. Lisäksi se kaikki, mitä muuta he tekivät. Steve Lukather on elänyt huuruista elämää, mutta saanut soittaa kitarallaan niin monella levyllä, että oikein huippaa. Tuntuu, että hän oli aina menossa. Kaikki ne suuret tähdet, joiden kanssa hän teki töitä, ja oli heistä aivan yhtä innoissaan kuin minä omalla sohvallani.
Niille, joille musiikki ja sen tekeminen on elämää, tämä kirja avautuu eri lailla. Minulle se aukeni lähinnä Steven henkilöhistorian kautta. Kun olin lukenut kirjan, oli hyvä mieli, sillä tuntui kuin olisin tutustunut uuteen ihmiseen, joka on avoin ja rehellinen, herkkä ja huumorintajuinen.
Asetan kirjan hyllyyni ja ohikulkiessani moikkaan Stevea!
