Sovinnontekijän kynsi jatkaa toissa vuonna suomennetun Kiduttajan varjon tarinaa. Ensimmäisessä osassa Severian kiduttajan oppipoika karkotettiin sääntörikkeen vuoksi killastaan ja määrättiin Trakiaan, kaukaiseen periferiaan, jossa tämän on määrä työskennellä pyövelinä. Matka tänne on tapahtumia täynnä ja matka onkin kirjan keskipiste. Severian joutuu monenlaisiin tilanteisiin, joista osassa joutuu harjoittamaan julmaa ammattiaan.
1980-luvulla julkaistu kirja on maailmalla klassikon maineessa. Kirja voitti ilmestyessään Nebula- ja Locus-palkinnon ja oli samaan aikaan ehdolla Hugo-, World Fantasy– ja Mythopoeic Fantasy -palkintoihin.
Tästä mediahuomiosta johtuen minulla oli todella suuret odotukset ensimmäisestä osasta. Ensimmäiseen osaan hieman petyin, mutta syynä lienee odottaneeni maailman heilahtavan paikoiltaan kirjan lukiessa. Toisen osan kohdalla odotukseni olivat hillitympiä ja ne täyttyivät.
Kirjasta myös avautui hienoja yksityiskohtia. Mielenkiintoista on esimerkiksi se, ettei Wolfe käytä kirjasta melkeinpä yhtään kerratakseen edellisen osan tapahtumia. Lukija sukeltaa suoraan tarinaan, jossa paikoitellen tuntuu olevan liikaakin vierasta.
Wolfen fantasiamaailma on jännittävä ja epätavanomainen. Maailmassa tuntuu lähes jokaisella olevan salaisuuksia, joista annetaan vihjeitä rivien välissä.
Sovinnontekijän kynsi ei ole passiivinen lukukokemus. Se vaatii lukijaltaan tarkkaavaisuutta ja jaksamista. Itse huomasin kirjaa lukiessani lykkääväni nukkumaanmenoa useaan otteeseen. Vielä yksi luku, vielä muutama sivu.
Aiemmin teoksen alkuperäiskielisen laitoksen on vinkannut Mikko.