Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Yhdeksäntoista kirkkopitäjää on tuhottu eli murhaamalla ja polttamalla hävitetty ja aivan pohjaan asti turmeltu. Sellaiset retket ovat tämän ajan olosuhteissa kiitoksen arvoisia, ja Jumal’ antakoon, että sellaisia retkiä tapahtuisi monia.
– Henrik Kaunpoika Horn 17.1.1578
1500-luvulla Ruotsin valtakunnassa elettiin mielenkiintoisia aikoja. Tukholman verilöylystä alkanut Kustaa Vaasan johtama kapinaliike johti Kalmarin Unionista eroamiseen. Sisällissota ei kuitenkaan ollut kylliksi, vaan valtakunta joutui nopeasti sotaan Tanskaa vastaan seitsenvuotisessa sodassa, joka tunnettin ennennäkemättömästä julmuudestaan. Epävakaa tilanne ei kuitenkaan loppunut tähän.
Ruotsi ja Venäjä sotivat vuosina 1570–1595 pitkänä vihana tunnetun sodan, joka oli erityisesti Suomessa näännyttävää aikaa. Kun sota vihdoin loppui, Suomessa alkoi nuijasota, ja kun siitä oli selvitty, Ruotsin valtakunnassa alkoi jälleen sisällissota. Kustaa Vaasan poikien välit olivat olleet pitkään jännitteiset, mikä lopulta kulminoitui Kaarle-herttuan ja hänen veljenpoikansa Sigismundin välienselvittelyyn. Tämä oli myös suomalaisten kannalta kriittistä aikaa, sillä Suomi oli Sigismundin tukialuetta. Kuten Ulla Koskinen toteaa, valtakunnan kohtalo lopulta ratkaistiin täällä.
Tätä kaaottista aikaa oli todistamassa sotapäällikkö Arvid Tawast, jonka ura oli vaikuttavimpia mitä tuohon aikaan nähtiin. Tawast oli peräisin suhteellisen vaatimattomasta rälssiperheestä, mutta hänen monipuolinen uransa vei hänet jalkaväen päälliköstä aina yhteiskunnan huipulle saakka. Tawastin nousu heijasti koko Suomen aatelin lyhyttä vaikutusvallan kasvua. Suomi oli pitkällisen sota-ajan vuoksi tärkeässä asemassa Ruotsin valtakunnassa.
Poikkeuksellista Tawastin tarinassa ei ole vain hänen monipuolinen uransa, vaan myös se, miten paljon hänen elämästään tiedetään. Tawastin perheen arkisto on ainutlaatuinen koko Suomessa, Koskinen kirjoittaa. Satojen kirjeiden sekä kattavien arkistojen ansiosta Tawastin elämää voidaan seurata jopa viikon tai päivän tarkuudella. Samalla arkistot kertovat paljon perheen arkisesta elämästä. Toisin kuin voisi kuvitella, elämä ei ollut tuolloin materiaalisesti kovinkaan loisteliasta edes aateliston parissa. Onkin mielenkiintoista seurata miten Tawastin yhteiskunnallinen nousu näkyi hänen hankinnoissaan. Huonekalut ja esineistö pysyvät jatkossakin vaatimattomina, mutta erilaisiin tekstiileihin panostettiin. Upeimmat näistä olivat seinävaatteita, kuten esimerkiksi kudottu seinävaate, jonka mainitaan olleen lähes 18 metriä pitkä! Mikä sääli, että tällainen esineistö ei kovin helpolla säily läpi vuosisatojen.
Samalla tulee selväksi miten aikakauden talous toimi. Palveluja ei ollut, joten asioista piti enimmäkseen huolehtia itse. Karjanhoito ja maanviljely olivat osa aatelistonkin elämää. Kotitalouden ja myyntituotteiden järjestämisessä Tawastin vaimolla Margareta Mårtenintyttärellä oli olennainen rooli. Aikakauden haasteista kertoo sekin, että jos halusi saada kuljetettua verosaatavansa kotiinsa, saattoi joutua rakennuttamaan niitä varten laivan, kuten Arvid Tawastille kävi.
Sotamiehet eivät pidä minusta eivätkä tahdo olla käskyjeni alaisina. […] Viime päivinä he ovat uhkailleet minua, niin että tuskin uskallan liikkua tästä linnasta.
– Arvid Tawast ja muut Narvan linnan päälliköt 24.10.1590
Paljon muutakin yllättävää tulee eteen, ehkäpä päällimmäisenä se, että miten tämä soturiaatelisto suhtautui sotaan. Vaikka sodankäynti oli luonnollinen osa aatelismiehen elämää, on silmiinpistävää miten nihkeästi aatelisto suhtautui koko Venäjän sotaretkeen. Yksi jos toinenkin pyysi kuninkaalta vapautusta tehtävistään, mikä ei Koskisen mukaan ollut lainkaan tavatonta. Vaikutusvaltaisesta Arvid Stålarmista Koskinen kirjoittaa miten tämä ”aatelismiehille tyypilliseen tapaan yritti päästä vaikeasta ja vastuullisesta tehtävästä eroon”, tässä tapauksessa siis Suomen sotalaivaston päällikkyydestä. Muu sotaväki ei ollut sen enempää leikissä mukana, mikä tulee ilmi erityisesti Narvassa, jossa ylipäällikkö Jöran Boije ja Arvid Tawast tulivat lähestulkoon tyytymättömien ja kyllästyneiden sotamiestensä tappamaksi. Toisaalta ihmekös tuo. Sotaväkeä saatiin pääasiassa pakkokirjoituksilla, joihin voudit kutsuivat väen koolle kunkin pitäjän kirkolle.
Sodankäynnin julmuus tulee kirjassa hyvin esille. Tavoitteena oli hirveän tuhon kylväminen siviiliväestön keskuuteen. ”Tarkoituksena oli hävittää väki, asumukset, karja ja viljelykset niin, että vihollisen armeija joutui pysyttelemään huoltovaikeuksien vuoksi pois seudulta”, Koskinen kirjoittaa. Tällainen hävityssota ei ollut mikään harvinainen poikkeus, vaan osa rajauseudun elämää jo pitkään. Kun Narva valloitettiin Ruotsin joukkojen toimesta 1581, joukoille annettiin lupa ryöstää valloitettua kaupunkia 24 tunnin ajan, mikä johti jopa 7 000 kaupunkilaisen kuolemaan.
Koskinen kuvaa aikakauden maailmaa ja maailmankuvaa taitavasti. Väkivalta oli alati läsnä myös jokapäiväisessä elämässä. Ihmisten oletettiin puolustavan omia oikeuksiaan ja rälssin tapauksessa tämä johti usein ylilyönteihin. Velvollisuus auttaa oman sosiaalisen verkoston jäseniä ja mahdollisuus selvitä väkivallan käytöstä ilman vakavia seurauksia oli läsnä myös Arvid Tawastin ja hänen sukulaisten elämässä, mikä näkyy erityisesti perheen kiistoissa maaomaisuudesta. Voimakeinojen käyttö ei kuitenkaan automaattisesti vienyt pois ihmisen hyvää mainetta. Kiinnostavaa on myös se, miten paljon aikakauden arvomaailmassa kuitenkin tavoiteltiin moraalisia arvoja, kunniaa ja myötätuntoisuutta, mikä tulee kirjeissä hyvin esille. 1500-luvun maailman monitahoisuus tavoitetaan kirjassa hienosti.
Mutta tämä maailman aika on nyt aivan outo ja petollinen kaikissa suhteissa eikä tiedetä, kuinka asiat menevät, ennen kuin Jumala kutsuu meidät molemmat tästä surullisesta murheen laaksosta.
– Arvid Tawastin ja Margareta Mårtenintyttären testamentti 1590
Arvid Tawastin elämä oli kaikkiaan dramaattinen ja niin oli myös sen loppu. Suomen aateliset olivat päättäneet veikata väärää hevosta; Sigismundista ei ollut vastusta Kaarle-herttualle ja niin perheen kukoistus päättyi yhdessä Suomen aatelin kultakauden kanssa. Vankeus, kuolema tai pako maasta oli monen täkäläisen aatelisen kohtalona. Myös Suomen erityisasema päättyi. Vastedes Suomen asiat pidettiin tiukasti samassa ruodussa ruotsalaisten kanssa ja tavoitteeksi tuli yhdenmukaisuus valtakunnan sisällä, Koskinen kirjoittaa.
Mutta olipahan kiehtova ajanjakso Suomen historiassa, Arvid Tawastin elämästä puhumattakaan! Hieman jopa nolottaa, että en hirveästi tiennyt näistä tapahtumista aikaisemmin. Koskinen kirjoittaakin kirjan alussa miten Arvid Tawast on jäänyt hieman 1800-luvun ja 1900-luvun kansallismielisen historiankirjoituksen jalkoihin. Siinä missä Koskisen edellinen kirja Suomessa selviytymisen historiaa oli kevyempi populaaritietokirja, kunnianhimoinen Soturiaatelin aika on vaatinut ankaraa arkistotyöskentelyä ja se näkyy. Kirjasta löytyy todella paljon kiinnostavia yksityiskohtia ja olettaisin, että myös uutta tietoa. Suomen historiasta kiinnostuneille kirja onkin ehdottomasti suositeltavaa luettavaa.