Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olipa vielä Tuntematon sotilas lukematta; kyseessä siis selvästi puutostila, joka on syytä paikata, kun muutenkin olen viime aikoina täydentänyt aukkopaikkoja kotimaisten klassikoiden tuntemuksessani (Alastalon salissa, Seitsemän veljestä).
Helpoimmin käteen sattui Sotaromaani, vuonna 2000 ilmestynyt laitos, joka palauttaa Tuntemattoman sotilaan lähemmäs Väinö Linnan alkuperäistä käsikirjoitusta. Tuntemattomasta sotilaasta siivotut kohdat on merkitty tähän laitokseen kursiivilla, joka mahdollistaa vertailun luettaessa.
Kuten alkuperäinenkin, Sotaromaani kertoo kolmannen konekiväärikomppanian tarinan jatkosodassa. Yksittäisten henkilöiden sijasta kirjan päähenkilönä onkin yksikkö, jonka miehistö vaihtelee kirjan edetessä. Draaman kaari teokseen rakentuu sodan vaiheista: ensin käydään reipasta hyökkäyssotaa, sitten juututaan hivuttavaan asemasotaan ja lopulta on vuorossa nöyryyttävä perääntymisvaihe ja tappion myöntäminen.
Linna esittelee teoksessaan mieleenpainuvan henkilögallerian, josta on jäänyt suomalaiseen mielenmaisemaan monia tyyppejä. Antti Rokka on suomalainen sankarityyppi vailla vertaa, mies, joka hoitaa hommansa, mutta ei pokkuroi ylemmilleen ja joutuu siksi jatkuvasti kahnauksiin upseerien kanssa. Ovela supliikkimies Rahikainen, joka taikoo hyödyllistä tavaraa tilanteeseen kuin tilanteeseen ja välttelee taitavasti luotien tielle joutumista (mutta vaikka nimi on jäänyt elämään ”Sama vika Rahikaisella”-sanonnassa, sanonnan alkuperä ei kuitenkaan ole Tuntemattomassa sotilaassa, vaan muualla). Hiljainen, vakaa ja miestensä pitämä vänrikki Vilho Koskela, laihialainen talousaliupseeri Mäkelä… kirja on täynnä mielenkiintoisia ja eloisasti kuvattuja tyyppejä.
Kirjan suhde sotaan on kriittinen. Miehistö purnaa jatkuvasti ja sodan mielekkyyttä kyseenalaistavat muutkin kuin kommunisti Lahtinen. Myös kertoja ottaa kantaa sodan hulluutta ja sodanjohdon typeryyttä kohtaan. Tätä kertojanäänen kritiikkiä on poistettu Tuntemattomasta sotilaasta paljon ja palautettu Sotaromaaniin. Muuten leikkaukset ovat pitkälti kirosanoja, Tuntematonta lukevan kannattaa kuvitella repliikkeihin runsaasti ”perkelettä” ja ”saatanaa” lisää, niin ollaan lähellä Linnan alkuperäistä käsikirjoitusta. Kovin radikaalisti Linnan alkuperäistä käsikirjoitusta ei mielestäni ole sensuroitu, vaikka sodanjohtoa kohtaan kriittisiä sävyjä onkin siloiteltu. Toki 1950-luvulla näkökulma lienee ollut toinen, ja Sotaromaanin julkaiseminen mahdotonta. Nykylukijaa sensuroimaton laitos ei kuitenkaan järkytä sen enempää kuin Tuntematon sotilas.
Tuntematon sotilas on sotakirjallisuuden klassikoita. Se kuvaa suomalaisen sotilaan tuntoja jatkosodan eri vaiheissa, skaalan vaihdellessa rehvakkuudesta ja voitonriemusta katkeruuteen ja tappion tuskiin. Suosittelen, joko Sotaromaanina tai alkuperäisessä 1950-luvulla julkaistussa muodossaan, mielenkiintoista luettavaa tämä edelleen on sota-aiheista kiinnostuneille.
