Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sylvi-Kyllikki Kilpi (1899–1987) jäi historiankirjoihin kansanedustajana, toimittajana ja järjestöaktiivina. Leena Virtasen käsikirjoittama ja Aino Sutisen piirtämä Sörnäisten tyttö ei kuitenkaan keskity Sylvin pitkään poliittiseen uraan, vaan hänen nuoruudenvuosiin Helsingissä. Päiväkirja alkaa 25. huhtikuuta 1915 ja aika nopeasti ilmenee kaksi Sylvin elämää suuresti muokkannutta asiaa: perhe on aatteiltaan hyvin vasemmistolainen ja myös hyvin köyhä.
Köyhyyden ja arjen kuvaus on ehdottomasti sarjakuvan vahvuuksia. Vuosisadan takaisessa Suomessa roposia sai laskeskella ihan toiseen tapaan kuin nykyään. Lahjakas Sylvi pääsee vapaaoppilaana Sörnäisten yhteiskouluun, mutta muulle perheelle tämä tietää kieltäymyksiä, erityisesti Kaisa-siskolle, joka ei pääse kouluun ollenkaan. Ei löydy lämmintä talvivaatetta, joskus ei edes ruokaa, ja mikä häpeä kun Kilveltä löytyy koulussa vielä täitä! Minkäs teet kun ahtaasti asutaan.
Vaikka päiväkirja onkin pohdinnoiltaan vielä hitusen lapsenomaista, niin Sylvin kirjoituksista voi jo nähdä miten köyhyys ja perheen auttaminen ajoivat hänen kunnianhimoaan menestyä maailmassa. Toisaalta samaan aikaan sarjakuvassa pohditaan rakkaushuolia ja koulupaineita, kuten kenen tahansa teini-ikäisen päiväkirjassa.
Erityisen kiinnostavaa sarjakuvassa on kuitenkin Sylvin ja hänen perheensä vasemmistolaisuus, varsinkin kun sisällissota on aivan kulman takana. Sylvin isä meni punakaartiin ja päätyipä lopulta Sylvikin harjoittelemaan ampumista kaartin maneesissa. Silti väkivalta oli hänelle syvästi vastenmielistä, eikä Sylvi selvästi nähnyt punaisten ja valkoisten mielipide-eroja mitenkään ylittämättöminä. Tapa, jolla sisällissota jakoi ihmiset eri puolille, tuli hänelle ikävänä yllätyksenä. Harmi kyllä Sylvin päiväkirja päättyy juuri tähän sähköistävään tilanteeseen: sisällissota on loppu, mutta varsinkin punaisille tilanne jatkuu epävakaana. Onneksi epilogissa käydään kuitenkin nopeasti läpi Sylvin myöhemmät elämänvaiheet aina vasemmistolaisesta poliitikosta hänen kuolemaansa asti.
Aino Sutinen kuljettaa kerrontaa miellyttävän sujuvasti, ja hänen kuvapäiväkirjamainen tyylinsä sopii muutenkin hyvin sarjakuvan aiheeseen. Miljöötä tosin ei teoksessa kuvata kuin viitteellisesti, mikä hieman harmittaa. Sarjakuvan loppu kuitenkin hieman paikkaa tilannetta, sillä sieltä löytyy kiinnostavia valokuvia muun muassa Donin kasakoista nykyiseltä Mannerheimintieltä ja elintarvikkeiden epätoivoiselta näyttävää jonotusta vuodelta 1917.
Hauskana oivalluksena sarjakuvaan on otettu mukaan myös vanhoja lehtimainoksia ja -ilmoituksia. Näistä mainoksista välittyy hyvin paitsi ajankuva niin myös näiden vuosien poliittinen kehitys. Vuonna 1917 lehtien sivuilla mainostetaan sopivasti muun muassa Suurlakkoromaania, ja olipa joku sukkela markkinamies oivaltanut, että Lahden Pöytäolut Pilsneriä kannattaa ehdottomasti markkinoida vallankumouksella.
Myönnän, että en ollut itse kuullut Sylvi-Kyllikki Kilvestä aikaisemmin. Toisaalta osittain siitä syystä halusinkin tämän sarjakuvan lukea. Minua aina innostavat tällaiset menneisyyden tunnetut nimet, jotka alkavat jo hiljalleen hiipua ihmisten muistoista. Entä mitä annettavaa Sylvi-Kyllikki Kilven päiväkirjalla on nykyihmiselle? Ainakin se antaa näkymän naisten historiaan; 1900-luvun alun työväenluokkaiseen mielenmaisemaan ja elinoloihin, jotka ajoivat vasemmistolaisia naisia poliitikkaan.
Sylvi itse ei ikinä edennyt ministeriksi asti, mutta kuten epilogissa todetaan, hän oli tärkeä keihäänkärki politiikan myöhemmille naissukupolville. Kiinnostava aihe ja henkilö ehdottomasti, mutta erityisesti minua ilahduttaa kuitenkin se, että tämä vanha päiväkirja on käännetty nimenomaan sarjakuvaksi. Mielelläni näkisin tällaisia tehtävän enemmänkin, suosittelen!
