Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sokkotesti oli hyvin erikoinen lukukokemus. Sen henkilöt ja tapahtumat olivat toisaalta ihan uskottavia, toisaalta jotenkin överiksi menevän eksentrisiä. Ja niitä henkilöitä oli paljon; kaikki enemmän tai vähemmän yläluokkaisia, rikkaita, lahjakkaita ja menestyneitä. Mutta samalla huvittavankin neuroottisia.
Keskiössä ovat vastarakastuneet Olivia ja Francis; Olivia on psykotieteisiin keskittynyt kahden terapeutin pohtivainen tytär, kun taas Francis on biologi, jolle luonnon diversiteetin vaaliminen on kaikki kaikessa (jopa siihen asti, että päihdyttävät aineetkin hän valmistaa itse annostelemalla kuivatuista suippumadonlakeista valmistettua jauhetta pikku kapseleihin). Olivia palaa halusta kertoa rakkaudestaan parhaalle ystävättärelleen Lucylle, mutta tällä onkin toisenlaista kerrottavaa, sillä hänen älykkäisiin aivoihinsa on asettunut karu vieras, pahanlaatuinen kasvain.
Lisäksi eteemme marssitetaan upporikas ja umpikyyninen liikemies Hunter, hänen ekstaasivarastoilleen mielellään asettuva toinen businesstyyppi Saul, epälukuinen määrä Hunterin rakastajattaria, skitsofreniaa sairastava Sebastian sekä kaiken lisäksi roomalaiskatolinen apotti Guido.
Jotenkin Sokkotesti toi etäisesti mieleeni Ian McEwanin kirjat, olkoonkin että St Aubyn keskittyi vieläkin enemmän henkilöidensä älylliseen elämään; kirjan emotionaalisetkin tapahtumat oli käsitelty selvästi akateemisessa hengessä, mikä ei suinkaan tarkoita, että kyseessä olisi ollut kuiva tai vaikea lukukokemus. Juoni kulki itse asiassa varsin lujana eteenpäin, ja henkilöiden pohdiskelut olivat rikkaita ja mielenkiintoisia.
En tosin tiedä aivan varmasti, olivatko kaikki kirjan lukuisat henkilöt täysin välttämättömiä kokonaisuuden kannalta, mutta kun heidät koottiin Hunterin juhliin tämän mellevään kartanoon, ehkäpä he sitten olivat. Ainakin aikamoinen sortin sakki heistä syntyi, vallankin kun työn alla oli scifi-henkinen projekti Brainwaves, jossa oli tarkoitus käyttää hyväksi huippuälykkään ihmisen skannattuja aivoja ja josta olivat kiinnostuneita sekä Hunterin tapaiset rahantuntijat että itse Vatikaani.
En valitettavasti tunne St Aubynin aiempaa tuotantoa, paitsi että olen nähnyt hänen Patrick Melrosesta kertovien romaaniensa pohjalta tehdyn tv-sarjan, joka sekin oli yhtaikaa surullinen ja humoristinen, traaginen ja pistävän hauska. Sokkotestistä jäi kyllä samanlainen tunnelma, ja lisäksi on mainittava vielä erikseen Markku Päkkilän loistava käännös, joka ei varmaankaan ollut niitä helpoimpia tehtäviä.
