Tapani Tolonen: Sokeisto

Sokeisto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

On vuosi 1905, ja Suomen suuriruhtinaskunnassa kuohuu. Kansalaiset vaativat oikeuksiaan yleislakolla venäläisten esimerkin mukaan, mutta eri ryhmittymien ristiriidat alkavat nousta pintaan ja olot muuttuvat sekasorroksi. Kansa ei ehkä olekaan ihan niin yhtenäinen kuin ensin tuntuu. Käsivarsinauhojen värejä on useampia. Esikoiskirjailija Tapani Tolosta ei voi ainakaan kunnianhimon puutteesta syyttää Sokeiston aihepiiriä valitessaan.

Ison historiallisen tapahtumakentän sisällä tutkitaan toisiinsa lomittunutta hahmojoukkoa. Kummallisista pyörtymiskohtauksista toisinaan kärsivä Eetu on kouluja käymätön, mutta paljon lukenut nuori latoja, joka ajetaan vaihtamaan työpaikkaa. Työmies-lehden tarjoaman uuden työn myötä hän ajautuu tuttavaksi Topin kanssa, joka on valmis kovempiinkin otteisiin työväen tahdon toteuttamiseksi. Maanalainen ryhmittymä on hyvin johdettu, eikä kenenkään anneta tietää liikaa. Eetun kanssa alkuun heilasteleva palvelustyttö Kaisu sekä hänen isäntäväkensä tohtori ja rouva Valakari täydentävät pääosanesittäjien paikat. Vääränlainen rakkaus, pettymykset ja petturuus ovat toistuvia teemoja.

Paitsi politiikkaa (ja romantiikkaa) Sokeisto on myös kiehtovaa ajan hengen kuvausta. Detaljit kirjapainotyöskentelystä värittävät kokonaisuutta entisestään persoonalliseen suuntaan. Välillä poiketaan myös hengenravinnon parissa Teosofisen Seuran salatieteellisissä istunnoissa.

Tapani Tolosen Sokeisto on huikea täysosuma! Se on erittäin kypsä esikoisteos, joka on kiinnostava paitsi huolella rakennetun historiallisen kontekstinsa myös erityisesti hienon kerrontansa vuoksi. Tolosen kieli soljuu kauniina Sokeiston sivuilla, tämä toimisi ääneen luettuna hyvin! Kjell Westö tulee ensimmäisenä vertailukohtana mieleen, eikä Tolonen kalpene lainkaan hänen edessään. Kaikkiaan Sokeisto on aivan fantastinen romaani, varmasti tänä vuonna lukemistani jopa kaikkein paras tähän mennessä. Suursuositus!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...