Jere herää taas kerran Kisahallin putkasta. Illan ja yön juhlinnasta ei ole mitään mielikuvaa. Kotiavaimetkin ovat hukassa, hamu-hamu, tapu-tapu, ei löydy. Kaiken muun lisäksi on hukassa myös tyttöystävä, Peikko.
Jeren ottaessa selvää illan vaiheista, soitellessa ympäriinsä ja yrittäessä selvittää tilannetta, kaikki tuntuu kovin oudolta. Äänet, tuntemattomat puhuttelijat, oudot tapahtumat. Moni asia tuntuu muuttuneen eikä vain siksi, että Jere on sokea, sokeutunut.
Mikä tilanteessa on aidosti Jeren kokemaa, mikä pidemmän alkoholin käytön ja hermostuneen tilanteen aiheuttamaa? Onko joku tappanut Peikon vai onko outo tilanne vain sattumaa? Mistä veri? Vai voiko hermoileva sokea myös skitsoilla vähän itsekseen? Jo valkoisen kepin hamua-hamua-hamuaminen käteen alkaa olla työn takana. Kaupunkikin tuntuu muuttuneen oudoksi.
Merkillisen jännittävä tarina, jota voi pitää dekkarina, mutta myös vakavasti otettavana ihmissuhdetörmäilynä. Ymmärtävä ja sympaattinen kertomus naisenkaipuusta, äidinrakkaudesta ja sokeudesta/heikkonäköisyydestä. Jere itse suhtautuu itseensä välillä hirtehisen mustalla huumorilla, antaa pakkoauttajan taluttaa itsensä kadun yli sekä kertoo näkeville sokeudesta varsin lennokkaasti.
Kirja on tekijänsä esikoinen, erinomainen sellainen. Suosittelen kaikille, itse luin tämän taas yhdellä istumalla. Jännitystä, itkua, naurua, hellyyttä ja rakkautta sekä pieni epäilyn häivähdys totuudesta ja sen mahdollisesta olemuksesta — kaikkea, mitä hyvään kirjaan kuuluu.