Polina Žerebtsova oli vasta 14-vuotias, kun toinen Tšetšenian sota alkoi vuonna 1999. Hänen asemassaan sotien täytyi tuntua erityisen vaikealta, koska hänen äitinsä oli venäläinen ja isä, joka tosin katosi kuvioista jo ennen tytön syntymää, tšetšeeni. Lähdettyään isän luota äiti halusi Polinalle oman venäläisen sukunimensä, josta tämä joutui sitten kyllä kärsimäänkin.
”Sota leikkaa eläviä, ilman nukutusta, elämästäni ovat poistuneet koulukaverit, naapurit ja ystävät. Minusta on tullut muukalainen ’täällä’, mutta ’sielläkään’ en ole meikäläinen’.”
Polina haavoittuu jalkaansa sodan alkuvaiheessa, eikä pysty lähtemään pakoon Groznyista, jonne hän jää äitinsä kanssa elämään peräti kaoottista elämää. Pommituksia, hyökkäyksiä, köyhyyttä, sairautta, puutetta, pelkoa. Toisaalta mukaan mahtuu myös normaalia nuoren tytön elämää: hän kirjoittaa tyttömäisiä runoja päiväkirjaansa, kokee ensirakkautensa, riitelee epätasapainoisen äidin kanssa.
Sodan sirpaleiden takakansitekstissä kirjaa verrataan Anne Frankin päiväkirjaan, ja se kyllä tulikin lukiessa useasti mieleen. Äiti ja Polina ovat tavallaan vankeina Groznyissä, koska pakolaiseksi lähteminen vaatisi rahaa ja terveitä voimia, joita heillä ei ole ole. Naapurien ja tuttavien, joita kirjassa vilisee huomattava määrä, kanssa tulee tuon tuostakin toraa ja riitaa ruoasta, kauppapaikoista ja ihmissuhteistakin. Kuitenkin Polinassa säilyy kaiken keskellä jokin ihailtava idealismi ja puhtaus: hän ei tahdo jättää sairasta ja tosiasiassa aika kamalaa äitiään, eikä myydä itseään henkensä pitimiksi, vaan pysyy liikuttavan uskollisena suurelle rakkaudelleen.
Sodan sirpaleet ei ole kovinkaan sentimentaalinen ollakseen 14-16-vuotiaan tytön päiväkirja, mutta ehkä juuri siksi se on koskettavaa luettavaa. Aihehan ei valitettavasti ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Kirjan liepeestä sai lukea, että Polina Žerebtsova sai 2013 turvapaikan Suomesta, mikä tuntuu lohduttavalta, mutta hänen vaiheistaan olisi kiinnostavaa kuulla lisääkin.