Pierre-Henry Gomont: Slava : After the Fall

Slava

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eletään 1990-lukua jossain päin Venäjää. Neuvostoliiton romahtaminen on jättänyt jälkeensä yhteiskunnan, jossa mikään ei ole pyhää ja kaikki on myytävänä. Tavallisille ihmisille taloudellinen kaaos on tragedia, mutta kunnianhimoisille ihmisille se on myös suunnaton mahdollisuus. Näiden menestyjien joukkoon halajaa myös Slava Segalov, kyyninen ex-taiteilija ja
-idealisti, ja kameleonttimainen Dimitri Lavrine, jolle kaikennäköinen suhmurointi näyttää olevan kuin toinen luonto. Entisen Neuvostoliiton omaisuuden varastaminen ei ole kuitenkaan aivan vaaratonta, sillä näillä vesillä riittää vaarallisia kilpailijoita.

Esimerkkisivu Slava-sarjakuvasta

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kaksikko törmää eräällä keikallaan Ninaan ja hänen isäänsä Volodyaan, jotka yrittävät pelastaa paikallisen kaivoksen joutumasta rahamiesten taskuihin. Slava ja Lavrine joutuvat tiukan paikan eteen ja kysymään itseltään, voisiko heidän taitojaan käyttää kerrankin johonkin hyvään?

Juoni ei ole erityisen omaperäinen, mutta aika ja paikka johon tarina sijoittuvat ovat. Kun Pierre-Henry Gomont aloitti sarjakuvan tekemisen, Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ei ollut tietoakaan, mutta nyt kun sotaa on käyty yli vuosi lukee Slavaakin aivan toisin silmin, minkä Gomont itsekin toteaa esipuheessaan.

Slava kertoo siitä ajanjaksosta, jolloin Venäjän tarinalla olisi ollut mahdollisuus kääntyä aivan uuteen ja demokraattiseen suuntaan, mutta tämä mahdollisuus hukattiin täysin. Venäjän yhtiöt ja omaisuus ryöstettiin oligarkkien taskuihin ja tavalliselle kansalle jäi lähinnä mieleen miten lyhyt demokratian kausi yhdistyi kaaokseen ja pula-aikaan. Jos asiat olisi menneet toisin, voi hyvällä syyllä kysyä miten erilainen yhteiskunta Venäjä voisi nykyään ollakaan.

Slava : After the Fall on ensimmäinen osa trilogiasta ja tässä osassa korostuu erityisesti Dimitri Lavrinen hahmo, jota Slava Segalov tarkkailee ja kommentoi tarkkanäköisesti. Lavrinessa tiivistyy kaikki se häikäilemätön rahanahneus, joka on osaltaan johtanut Venäjän nykyiseen kyyniseen tilanteeseen. Toisaalta Gomont onnistuu samalla taikomaan hahmoon jotain syvästi inhimillistä. Onko Lavrinen hahmolla mitään toivoa jää nähtäväksi, mutta sarjakuvan koruton lopetus pistää kyllä odottamaan jatkoa ja miettimään mihin sarjakuvan tarina jatkuu tästä pisteestä.

Gomontin piirustustyyli on taidokkaasti toteutettu, mutta välillä sen puolihumoristinen toteutus ei mielestäni ihan sovi tarinan kanssa yhteen. Käsikirjoitus ei ole erityisen hauska, mutta jotkin kohdat on kuitenkin piirretty ikään kuin vitsikkäästi, kuten alun ampumavälikohtaus rikollisten kanssa. Tässä on lienee kyse henkilökohtaisesta tottumuksesta, sillä tällainen ranskalaisissa sarjakuvissa aika yleinen satiirinen tyyli ei ole koskaan ollut omia suosikkejani.

Tämä on kuitenkin pikku juttu. Eniten harmittaa se, että tällä hetkellä Slavaa ei ole saatavilla englanniksi muuta kuin e-sarjakuvana. Sen jälkeen kun Amazon integroi sarjakuvien jakelualustan Comixologyn omalle nettisivulleen ja Kindleen, on sarjakuvien kuvalaatu heikentynyt, ja siihen on valitettavasti tyytyminen. Suositteluun sarjakuva kuitenkin menee, ehdottomasti. Slavaan jään odottamaan jatkoa suurella mielenkiinnolla.

Esimerkkisivu Slava-sarjakuvasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...