Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Assyrialaiset ja roomalaiset näkivät ilmassa maailmanlopun enteitä jo ennen ajanlaskumme alkua. Sittemmin eräpäivä on lyöty lukkoon satoja kertoja, ja yhtä monta kertaa se on peruttu. Myös Aarnikylän pastori Kämäräinen on siinä vakaassa uskossa, että maailmanloppu on lähellä. Enteitä tästä on ollut ilmassa jo kaksitoista vuotta. Seurakuntalaistensa uskollisena palvelijana hän jaksaa muistuttaa asiasta niin saarnoissaan kuin muissa kohtaamistilanteissa. Lapset kastettaisiin yhden ja saman kaavan mukaan loppuun asti. Maailmanloppu tekisi rakkaudestakin lopun, mutta jäljellä olevan rajallisen ajan Kämäräinen evästäisi hääparia rakastamaan toisiaan. Onnea, vaikka sitten lyhyemmänkin kaavan mukaan.
Aarnikylän kotoisa yhteisöllisyys ottaa lukijan avosylin vastaan. Mitä siitä, jos ollaan maailmanmenosta syrjässä, monen mielestä tuskin Suomen kartallakaan enää. Aarnikylässä on väljyyttä kunkin taaplata tyylillään. Asukkaat ovatkin melkoisia persoonia. Keskeiseksi henkilöksi heistä nousee Hilja Honkanen, jota ahdistaa ajatus venäläisten sotaisista aikeista. Leskeksi jäänyttä Hiljaa alkaa jo ikä painaa sen verran, että ympäristöstä nousee paineita siirtyä valvotumpaan asumiseen. Hiljaa ajatus ei miellytä, ei senkään jälkeen, kun hän murtaa lonkkaluunsa. Sairaalareissun jälkeen vanhus palaa kotiinsa varsin avaruudellinen olento seuranaan. Naapuriapua hän saa myös pastori Kämäräiseltä.
Hilja Honkasen kaatumisen jäisellä pihalla voi senkin katsoa yhdeksi maailmanlopun enteeksi, koska yhtä sun toista poikkeuksellista Aarnikylässä alkaa tapahtua. Tulipalot seuraavat toistaan ja asiaa vaikeuttaa vielä palopäällikkö Tossavaisen joutuminen onnettomuuteen. Olkoonkin maailmanloppua ilmassa, silti tai ehkä juuri sen takia on hyvä selvittää keskeneräiset asiat perin juurin. Ja olipahan kylälle saatu vielä näin viime metreillä uusi asukaskin, Volter Lahtinen Viron puolelta.
Liinu Lähde on toden totta puhaltanut hengen hahmoihinsa. Henkilöt ovat riemastuttavan aitoja ja eläväisiä, pastorin ja Hiljan lisäksi ennen kaikkea Röntysen ukko ja akka ja suutari Asikainen. Tarina kulkee hauskasti polveillen, kunnes sekaan kudotaan tummempia sävyjä – lopulta kirjan varsinainen sanoma kolahtaa aika traagisesti. Aarnikylän ympyrät voivat vaikuttaa pieniltä, mutta tarkemmin katsoen kylä on täynnä oman elämänsä voimahahmoja. Ei se historia mihinkään häviä, vaikka ote rollaattorin kahvoista heikkenee. Vanhuuskin on eräänlaista hidasta maailmanloppua, mutta ihmisarvon ja itsenäisyyden ei soisi siinäkään kesken loppuvan.
