Kirja alkaa tuttuun kinsellamaiseen tapaan: päähenkilö Fixie Farr ei voi vastustaa sisäisiä motiivejaan toimia oman näkemyksensä mukaan tässä ja nyt. Fixie on tottunut fiksaamaan yhtä sun toista muiden jäljiltä. Ja nyt se häiritsevä elementti on kokistölkki perheyrityksen liiketilojen ylähyllyllä. Olkoonkin, että samoilla minuuteilla odotellaan Farrien kauppaliikkeeseen tärkeitä vieraita – nyt tikkaat ja vesisanko esiin, tölkki on korjattava pois ja sen aiheuttamat roiskeet myös! Jokainen sen tietää, että viime hetken kiireet saavat aikaan yllättäviä yhtälöitä.
Kirjan juonen varsinainen fiksausketju käynnistyy kuitenkin kahvilassa, jossa tuntematon mies pyytää Fixietä vahtimaan hetkeksi läppäriään. Fixie pelastaa miehen koneen katastrofin keskeltä ja saa mukaansa kahvimukin pahvivyöhön tekaistun velkakirjan: ”Lunastettavissa rajattoman ajan.” Sen myötä Fixien ja Sebastianin polut polveilevat yksiin monen monta kertaa. Polulle ujuttautuu myös Fixien nuoruudenrakkaus Ryan, kerran jo menetetty vaan ei unohdettu.
Fixien elämän ohjenuorana ovat hänen isänsä sanat: Perhe on tärkein. Isän kuoltua äiti ja lapset luotsaavat perheyritystä eteenpäin. Sisarukset Nicole ja Jake tuntuvat tietävän kaikessa paremmin, mitä haluavat. Alakynteen jäänyt Fixie saa todella tehdä töitä, jotta hänen äänensä – se järjen ääni – kuullaan.
Sitä saa mitä antaa on tuttua ja viihdyttävää Kinsellaa. Minua viehätti erityisesti se, että esimerkiksi Himoshoppaaja -sarjan Beckyyn verrattuna Fixie on epädramaattisempi ja todellisuudentajuisempi hahmo. Ehkä tuttuus tulee juuri vastuuntuntoisuudesta, suomalaisittain hyvin tunnistettavasta piirteestä. Hänen tunteisiinsa ja ponnisteluihinsa vaikeuksien keskellä on helppo lukijan eläytyä.