Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä lukutottumuksiini tulee, moni luonnehtisi minua ensikuulemalta varmasti sangen kylmäveriseksi ihmiseksi – ehkäpä tekisin niin itsekin. Nyt en tarkoita veren- tai murhanhimoisuutta vaan puhun hakeutumisestani psyykkistä traagillisuutta huokuvien kirjojen pariin. Mutta niin se vain usein on, mitä traagisempi tarina, sitä parempi kirja.
Toinen “heikkouteni”, jota joku ehkä pitäisi kapeakatseisuutena, on olettamukseni, että Tammen keltaisiin kirjoihin tai Otavan kirjastoon kuuluvat teokset ovat kirjojen eliittiä, siis niitä teoksia, joita minä haluan lukea ja omistaa. Mutta – itseäni toistaakseni – niin se vain usein on, että juuri noista kokoelmista löytyvät niin menneet kuin tulevatkin nobelistit. Tuohon lautakuntaan minä uskon, hienostelua tai ei.
Käsissäni on jälleen yksi tällainen, synkkyyttä lupaileva Otavan kirjastolainen. Kirjailija Joyce Carol Oates on tunnettu realistisista ja kaunistelemattomista teoksistaan, joista ainakin viimeisimmät ovat traagisia tarinoita, kuvauksia julmuuksista ja väkivallasta. Ja niin, onhan yhdysvaltalainen sijoitettu useasti jopa Nobel-kärkkyjien joukkoon.
Sisareni, rakkaani on tarina rikoksesta, pienen luistelijatytön intohimomurhasta. Sen juuret ovat todellisessa rikostapauksessa mutta silti se on kokonaan mielikuvituksen tuotetta, sangen todentuntuista sellaista. Juuri näin pahassa maailmassamme olisi voinut tapahtua, niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Kun kirjailija vastuuvapauslausekkeellaan vakuuttaa teoksensa täysivaltaista mielikuvituksellisuutta, hän tulee samalla myös maininneeksi, että kuvatessaan tapauksen synnyttämää “lööppihelvettiä”, hän ei pyri kirjaimelliseen kuvaukseen median toimintatavoista liittyen edellä mainittuun kuuluisaan rikostapaukseen. Niin tai näin, mielestäni teoksen sivuilta singahtaa ainakin jonkin asteinen piikki keltaisen lehdistön lihaan – ja hyvä niin!
En oikeastaan halua kirjoittaa teoksen juonesta sen enempää, pelkään paljastavani jotakin tärkeää. Kerron sen olevan kurkistus ulkokultaiseen amerikkalaiseen unelmaan, jossa tärkeintä on saavuttaa mainetta ja suosiota, ja siihen kuinka tuo unelma särkyy jättäen jälkeensä toinen toistaan rikkoontuneempia ihmisiä.
Tarinan kertojana on 19-vuotias Skyler, kymmenen vuotta sitten murhatun luistelijatytön veli, yksi epäillyistä. Poika joka jäi yhdeksänvuotiaaksi, unohdettiin alaviitteeseen. Tämän kirjan 727 sivua muodostavat Skylerin “eeppisen” matkan, hänen joka särkyi pahimmin, hänen joka on “eloonjäänyt”, hänen joka olisi voinut auttaa – vai olisiko?
Teos on oatesmaiseen tyyliin järkäle. Tiivistäminen ei olisi ollut pahitteeksi ja lukuisat alaviitteet ärsyttivät minua suuresti, niitä kun en minä ainakaan voi jättää lukematta. Joka tapauksessa suosituksen arvoinen kokemus.
