Pertti Haapala ja Tuomas Hoppu (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jo kirjan nimeen sisältyvä sana sisällissota antaa viitteen siitä, mitä sisällys parhaimmillaan on. Alan johtavat asiantuntijat kertovat puolueettomasti sisällissodan syttymisen syistä, pahimmista taisteluista, sodan ohella tapahtuneesta punaisesta ja valkoisesta terrorista, muun muassa vankileireistä sekä sodan jälkeisestä ajasta, suomalaisesta kulttuurista ja sen murroksesta. Kirjoittajia on mukana yli kaksikymmentä, joten tietoa ja näkemyksiä löytyy varmasti riittävästi.

Kirjassa keskitytään yleiseen tilanteeseen eli esimerkiksi pienten paikkakuntien tapahtumat ja tilanteet on jätetty pois — niistä on kirjoitettu useita kirjoja ja selvityksiä paikallisesti. Tässä kirjassa on jokaisen osion jälkeen mainio lähdeluettelo, jota kannattaa käyttää hyväksi, mikäli mielenkiintoa löytyy. Kirjaa elähdyttävät myös lukuisat valokuvat, osa varmaankin ennen julkaisemattomia.

Tekstit ovat mielenkiintoisia, ja vaikka tekijät ovatkin pyrkineet olemaan mahdollisimman objektiivisia, pienen pientä väritystä kuitenkin löytyy. Tämä on kuitenkin ensimmäinen puolueettomuuteen pyrkivä kokonaisesitys sodasta, sen syistä ja kiistanalaisistakin kysymyksistä. Sodasta, jossa veli taisteli veljeä vastaan ja joka jakoi koko kansan kahtia ainakin omaan sukupolveeni asti, jopa pidemmällekin.

Kirja on tietokirjana ja hakuteoksena parhaimmillaan; tiivis tietopaketti. Erityisesti kiittelen asioiden ryhmittelyä sekä lähdeluetteloita. Kirja on myös erinomaisen luettava ja kirjoitettu hyvällä, ymmärrettävällä kielellä. Suosittelen kaikille sota- ja poliittisesta historiasta kiinnostuneille, sisällissotaan osallistuneiden läheisille sekä asiasta muutoin tietoa etsiville; tässä se kirja on. Teos on myös erinomainen lahjakirja.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...